Tutkin keväällä 2021 tarkastetussa väitöskirjassani yksinasujien asuintilatoiveita. Heterogeenisen asukasryhmän joukosta valitsin kohderyhmäksi työikäiset pääkaupunkiseudulla asuvat yksinasujat.
Tutkimukseni liittyy keskusteluun uuden asuntotuotannon laadusta.
Tutkimukseni keskeisenä havaintona on, että yhden hengen asuntokunnan koko on heikko asuintilatarpeiden selittäjä. Tätä ei selvitetä katsomalla tilastoja, joissa sovellettavan normin (normi 4) mukaan asuntokunta asuu ahtaasti, kun huoneita on vähemmän kuin asukkaita. Koska yksinasujan kohdalla vähemmän kuin yksi huone tarkoittaa asunnottomuutta, eivät yksinasujat tule millään ehdoilla luetuksi ahtaasti asuvien joukkoon. Tämä tarkoittaa, että noin 1,25 miljoonaa asuntokuntaa on rajattu ahtautta käsittelevien tilastotarkastelujen ja niihin perustuvien katsausten ulkopuolelle.
Kun pääkaupunkiseudulla asuvilta kokemusasiantuntijoita (n = 1 452) kysyttiin ahtauden kokemuksesta, saatiin tuloksia, joiden mukaan yhden hengen asuntokuntien asuintilatarve on itse asiassa muita asuntokuntatyyppejä suhteellisesti suurempi. Kun tilaa on esimerkiksi 26-30 neliötä per asukas, puolet yksinasujista ja viidennes muiden ihmisten kanssa huushollaavista vastaajista koki sen hetkisen asuntonsa liian pieneksi. Tulosta selittänee skaalaedut tai niiden puute: asunnoissa on kylpyhuoneita, eteisiä ja muita tiloja, joiden koko ei ole merkittävästi pienempi pienemmässä asunnossa. On siis vain luonnollista, että yleinen asumisväljyys on kasvanut yksinasumisen myötä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, etteivät tulokset tue pienentyvien yksiöiden tuotantoa, jos tarkoituksena on riittävä asuintila.
Miten lisätä yksiöiden kiinnostavuutta?
Vuonna 2010 Arabianrantaan valmistuneen uusloft-asuntokohteen on suunnitellut Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli. Asuntojen lähtökohtana on tila-aihio, johon asukkaat ovat saaneet tehdä tilasuunnittelun. Kyseissä asunnossa on kahteen kerrokseen levittäytyvä tiloja ja paikkoja mukaan lukien makuuhuoneina toimivat ovelliset sopet, joita ei ikkunattomina tiloina lasketa huoneiksi.
Arabianrannan uusloft-asunnoissa lähtökohtana on tila-aihio, johon asukkaat ovat saaneet tehdä tilasuunnittelun. Kuva: Hanna Pielikko
Keittiö on asunnon valoisimmassa osassa 1950-luvun asunnossa. Jos pöydälle etsitään paikka keittiön läheisyydestä, ruokaillaan ja etätyöskennellään noin 70 vuotta sitten valmistuneessa yksiössä ikkunan ääressä. Sängylle on vastaavasti suunniteltu paikka alkoviin, joka sijaitsee asunnon hämärimmässä kohdassa. Asukas voi siis niin halutessaan jäsentää elämäänsä yhdessä tilassa. Tässä mielessä Ervin yksiö vertautuu Tallin uusloftiin.Laskeudutaan yläilmoista lähemmäksi normituotantoa ja vertailla kahden eri aikakautena rakennetun yksiön pohjaratkaisua. Ensimmäisen on suunnitellut Aarne Ervi (1954) ja toisen Arkkitehtitoimisto SARC (2017). Asuntoja yhdistävänä tekijänä on niiden koko, 34 neliötä, ja avautuminen yhteen ilmansuuntaan. Muiden suunnitteluratkaisujen osalta ne poikkeavat toisistaan.
Herää kysymys voisiko vastaavilla suunnitteluratkaisuilla lisätä yksiöiden kiinnostavuutta: Kun edellä mainitulta vastaajajoukolta kysyttiin ihanneasuntotyyppiä, nimesi 3 prosenttia yksiö, 38 prosenttia kaksio ja 44 prosenttia kolmion siinä missä 42 prosenttia asui yksiössä, 43 prosenttia kaksiossa ja 12 prosenttia kolmioissa. Ihanteet ja toiveet korreloivat vastaajien tulotason kanssa. Keskimäärin toivottiin 20-21 neliötä suurempia asuntoja. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nämäkin yksinasujien asuintilatarpeista kertovat tulokset kannustavat suhtautumaan kriittisesti pienien yksiöiden tuotantoon.
Kaksi 34 neliön yksiötä ja rakennusten kerrospohjat (Arne Arvi, 1954 ja SARC, 2017).
Materiaali on keväällä 2022 julkaistavasta Asuntoarkkitehtuurin käsikirjasta.
Siirrytään uudempaan, 2020-luvun yksiötä edustavaan asuntoon. Täällä keittiö ja sen läheisyyteen luontevasti sijoittuva pöytä ovat etäällä ikkunaseinästä. Asuttavuutta lisää tilava parveke. Sänky asettuu helposti asunnon valoisampaan kohtaan ja potentiaalisesti asunnon ulko-ovelta avautuvalle näkymälinjalle. Yksiö on käytännössä yhtä kerralla havaittavaa tilaa. Tässä ongelmalliseksi tulkitut asunnon ominaisuudet selittyvät pitkälti uuden asuntotuotannon runkosyvyyksillä.
Uusissa asunnoissa on myös kovin vähän säilytystilaa, jonka puute on tunnistettu kotimaisissa asumispreferenssitutkimuksissa. Kun kyselyvastaajia pyydettiin kertomaan, miten he käyttäisivät kymmenen lisäneliötä sen hetkisessä asunnossa, sai vaatehuone kaikista huoneista selvästi eniten mainintoja. Komerot ja vaatehuoneet voivat tuntua kuriositeeteilta, kun asuntotuotantoa tarkastellaan kaupunkikehityksen ja asumisen kohtuuhintaisuuden kaltaisten isojen teemojen rinnalla. Asukkaan arkielämä on kuitenkin kitkattomampaa ja kauniimpaa, jos imurille, pyykkitelineelle, harrastusvälineille ja muille kodin perustavaroille löytyy pysyväluonteinen sijoituspaikka. Tämä on erityisen tärkeää yksiössä, jossa kaikki säilytysjärjestelmien ulkopuolella oleva levittäytyy silmien eteen.
Keittiön kautta näyttäytyy sosiaalinen ulottuvuus
Ennen muinoin suunnitelluissa yksiöissä saattoi olla erillinen keittiö. Tutkimustulosten perustella erilliskeittiö olisi tarpeellinen lisä uudessa asukaslähtöisessä asuntotuotannossa: Avokeittiön ollessa suosituin keittiötyyppi (56 %) 38 prosenttia kyselyvastaajista nimesi erilliskeittiön ihannekeittiötyypiksi. On myös merkillepantavaa, että yksinasujat, joiden kodissa oli vastausajankohtana erilliskeittiö, kokivat harvemmin ahtautta verrattuna muihin yksinasujiin. Erot asuntojen keskikoossa eivät täysin selittäneet tätä tulosta.
Entä vastaajat, jotka eivät kokeneet keittiötä merkitykselliseksi? Haastatteluaineistossa (n = 68) tämän vähemmistön anti yksinasujien asumistarpeiden ymmärrykselle on siinä, ettei keittiön tarpeettomaksi kokeminen tarkoittanut automaattisesti vihreää valoa pienemmälle asunnolle.
Asuntosuunnittelua koskevan tutkimuksen kannalta on huomionarvoista, että vastaajien näkemykset itselle sopivasta keittiöstä määrittävät asunnon pohjaratkaisua. Usein kyselyissä selvitetään vain asuntotyyppiä, jolloin tulokset jäävät väistämättä melko yleiselle tasolle.
Keittiön kautta avautui näkymiä myös yksinasumisen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Kalliossa ja Haagassa asuneet haastateltavat kertoivat kotona ylläpidetyistä tärkeistä ihmissuhteista, usein yhdessä ruokaillen tai siitä haaveillen. Yksinasujan kotielämä ei siis välttämättä erityisen erilaista verrattuna parillisiin ja perheellisiin. Keittiöön ja ruokailutilaan kohdistuneiden toiveiden lisäksi asumisen sosiaalinen ulottuvuus ilmeni perusteluissa, joilla selitettiin muusta asunnosta erillisen makuutilan tarvetta – yksityisyyttä tarvitaan myös yksinasujien kodeissa.
Taikavoimana asunnon monikäyttöisyys
Tulosten ja yksinasumisesta käytävän keskustelun pohjalta ehdotin väitöskirjassa asunnon monikäyttöisyyden lisäämistä suunnittelun tavoitteisiin sekä uudessa asuntotuotannossa että peruskorjauskohteissa. Tähän vaikutti myös erityisesti haastattelututkimuksen tuoma ymmärrys yksinasujista varsin heterogeenisenä asukasryhmänä. Rakennuksen tilaajalla ja suunnittelijalla on erilaisia keinoja toteuttaa asunnon monikäyttöisyyttä, jota avaan lopuksi yksiöistä käsin.
Yksiöiden monikäyttöisyys lisääntyy tekemällä tilavampia ja siten eri tavoin kalustettavia asuntoja. Suunnitelmille voi tehdä stressitestin sijoittamalla pohjaan erilaisia kalustusvaihtoja. Toimin Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella asuntosuunnittelun lehtorina ja kandiopiskelijat harjoittelevat muun muassa tätä asiaa asuntosuunnittelun peruskurssilla. Yksiön monikäyttöisyyttä voi lisätä myös erilliskeittiön avulla, jolloin arkielämä jäsentyy kahteen tilaan.
Pieniä 30 neliön, tai jopa sen alle, meneviä yksiöitäkään ei tarvitse kategorisesti kieltää, jos monikäyttöisyyttä tulkitaan suhteessa asunnon ”ulkoiseen käytettävyyteen”. Ajattelu kestää päivänvalon, jos varmistetaan, että tarjolla on riittävästi pienen asunnon tilatarpeen venttiilinä toimivia ”kolmansia tiloja”. Tullaan saavutettavuuden kysymyksiin kuten minne pieniä asuntoja tulisi rakentaa, kuka vastaa tilasidonnaisten palvelujen tarjonnasta ja mikä näiden palveluiden hinta on suhteessa edullista asuntoa etsivien ihmisten tulotasoon. Lisäksi asunnon lähiympäristön tulisi olla viihtyisää esimerkiksi tavalla, josta Jan Gehlin (2018) Ihmisten kaupunki kertoo.
Malta Jätkäsaaressa on hyvä esimerkki yhteisötalosta. Kuva: Hanna Pielikko.
Pientä yksityistä asuintilaa voidaan jäsentää myös suhteessa rajatun käyttäjäryhmän tiloihin. Jaettu tila ei välttämättä tarkoita jaettua arkea – konsepti ratkaisee. Helsingin Maltassa Jätkäsaaressa on esimerkki yhteisötalosta. Vuonna 2014 valmistuneessa ARK-house arkkitehtien suunnittelemassa yhteisötalossa on noin 120 asukasta, joiden käytössä on noin 500 neliötä yhteisötiloja.
Aiheen käsittely jatkuu arkkitehti Sanna Meriläisen kanssa tänä keväänä julkaistavassa Asuntoarkkitehtuurin käsikirjassa, jonka painopiste on asuntojen sisätiloissa.