ARAn erillisjulkaisut

ARA julkaisee muun muassa toimintaansa liittyviä raportteja  erillisjulkaisuina. Niitä on tehty esimerkiksi erilaisten projektien tuloksista. Alla on listattuna ARAn julkaisemat erillisjulkaisut.

ARA-säännösten pikaopas arava- ja korkotukikohteiden omistajille 28.4.2020
Oppaassa kerrotaan tiivistetysti ARA-säännösten vaikutukset valtion tuella rahoitettujen asuntokohteisiin.
Lue lisää
Asunto- ja naapuriverkoston toteuttamisen opas 31.1.2020
#kotimatkalla-hankkeessa kehitettiin asunto- ja naapuriverkostomallia, jonka perusideana on erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien ihmisten asumisen järjestäminen tavallisissa asunnoissa, joista muodostuu verkostoja. Oppaassa on esimerkkejä yksilöllisesti räätälöidyistä ratkaisuista erityistä tukea tarvitseville nuorille.
Lue lisää
Taajamasta palvelutaajamaksi 29.3.2018
Muuttuva yhteiskunta – Muuttuvat palvelut -tutkimushankkeessa selvitettiin mm. 9 arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun liittyvän diplomityön avulla Helsingin, Porvoon, Raision, Rauman, Tampereen, Vantaan, Inarin ja Lapinjärven tapausten kautta yleisemminkin sovellettavia ratkaisuja niin keskustojen palvelukortteliksi kuin ikäystävälliseksi taajamaksi. Julkaisu esittää diplomitöiden tulokset, ja niiden pohjalta syntynyttä pohdintaa tulevaisuuden suunnasta.
Lue lisää
Tutkitusti parempi lähiö 29.1.2016
Asuinalueiden kehittämisohjelman 2013–2015 tutkimushankkeiden loppujulkaisuun on koottu neljäksi teemakokonaisuudeksi hankkeessa mukana olleiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten laatimat 21 tutkimusartikkelia, 3 oppimateriaaliartikkelia sekä 8 kehittämisohjelmassa mukana olleen kaupungin edustajan haastattelua.
Lue lisää
Vuokratalon isännöintitehtäväluettelo 4.5.2015
Julkaisussa käydään läpi vuokratalojen isännöintiin kuuluvat tehtäväalueet ja asiat. Lisäksi julkaisu tarjoaa tietoa kiinteistökehittämisen tavoitteista ja toimenpiteistä sekä vuokrataloyhtiön ylläpitoon liittyvistä erityispiirteistä.
Lue lisää
Asuminen arjen keskiössä – Asuntoverkoston yhteiskehittämisen opas 10.3.2015
Oppaassa esitellään uudenlainen tapa järjestää kehitysvammaisten ihmisten asumista asuntoverkoston yhteiskehittämisen mallilla, jossa kehitysvammaisten ihmisten asunnot sijaitsevat tavallisilla asuinalueilla. Opas kertoo, miten kunnat voivat suunnitella asuntoverkoston yhdessa tulevien asukkaiden, heidän läheistensä sekä kunnan asuntotoimen, kaavoituksen ja sosiaalitoimen kanssa.
Lue lisää
Asumisen uudistaminen 2009–2012 -loppuraportti 15.7.2013
ARAn Asumisen uudistaminen 2009–2012 -projektin loppuraportissa käydään läpi projektin tuloksia ja yhteistyöhankkeita. Projekteissa on ollut mukana monipuolinen ja laaja joukko asumista ja energiatehokkuutta parantavia pilottihankkeita. Mukana on myös asuntoalueita, joissa energiatehokkuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti.
Lue lisää
Julkaistu 27.1.2016 klo 12.21, päivitetty 27.3.2017 klo 16.42