Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013-2015

Asuinalueiden kehittämisohjelman tavoitteena oli edistää vuosina 2013–2015 asuinalueiden elinvoimaa, lisätä niiden viihtyisyyttä sekä ehkäistä segregaatiota ja syrjäytymistä. Siinä olivat mukana kasvukeskuskaupungit sekä lukuisat yliopistot ja tutkimuslaitokset Suomessa.

Ohjelman aikana hankkeille myönnettiin avustuksia kehittämistoimintaan sekä asuinalueiden viihtyisyyttä, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviin investointikohteisiin.

Ohjelmassa olivat mukana ARA, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Kuntaliitto. Ympäristöministeriö koordinoi ohjelmaa ja ARA vastasi sen käytännön toteutuksesta.

Näille sivulle on koottu kuvauksia ohjelmassa mukana olleista hankkeista ja niiden tuloksista.

 

Lue myös

Tutkitusti parempi lähiö -julkaisu
Tutkitusti parempi lähiö
Asuinalueiden kehittämisohjelman 2013–2015 tutkimushankkeiden loppujulkaisuun on koottu neljäksi teemakokonaisuudeksi hankkeessa mukana olleiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten laatimat 21 tutkimusartikkelia, 3 oppimateriaaliartikkelia sekä 8 kehittämisohjelmassa mukana olleen kaupungin edustajan haastattelua.

Lue lisää

Lataa Tutkitusti Parempi Lähiö -julkaisun pdf-versio

 

Julkaistu 7.12.2016 klo 13.01, päivitetty 7.12.2016 klo 13.01