
ARA-asumisen raivaaja -tunnustuksella kannustetaan toimijoita kehittämään olemassa olevaa ARA-asuntokantaa ja asunto-oloja kokonaisvaltaisesti, pitkäjänteisesti ja innovatiivisesti. Tunnustuksen saaja on erityisesti ansioitunut kehittämään asumista monipuolisesti ja rohkeasti myös taloudellisesti haasteellisessa toimintaympäristöissä.
ARA jakaa tunnustuksen vuosittain kunnalle, vuokrataloyhteisölle tai muulle toimijaorganisaatiolle, joka on:
- tehnyt tai tekee merkittävää työtä ARA-asuntokannan ja asunto-olojen kehittämisessä sekä edistänyt valtion tukeman kohtuuhintaisen asuntotuotannon rakentamista
- toiminnallaan edistänyt uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa, rakentamisessa ja perusparantamisessa TAI
- tehnyt esimerkillistä ja aktiivista työtä asuntokannan, asuinalueiden ja kortteleiden monipuolisessa, innovatiivisessa uudistamisessa ja kehittämisessä.
Konkreettisia esimerkkejä toiminnasta ovat:
- vanhan asuntokannan uudistaminen,
- monipuolinen asuinalueiden ja kortteleiden kehittäminen,
- täydennysrakentaminen,
- tyhjien asuntojen vähentäminen,
- käyttötarkoituksien muuttaminen, purkaminen ja lisärakentaminen,
- sekä muut innovatiiviset ratkaisut ja pilottihankkeet.
Ehdokkaat ja tunnustuksen myöntäminen
Kysymme sidosryhmiltämme ehdotuksia palkittavasta yhteisöstä. ARAn raati valitsee palkinnon saajan kaikista sekä ARAlta että sidosryhmiltä tulleista ehdotuksista.
Tunnustus jaetaan tunnustuksen saajalle/saajille syksyllä pidettävässä ARA-seminaarissa.
Tunnustuksen saaneet: