Kaupungit edelläkävijöinä

RSS
15.1.2019 Kimmo Tiilikainen, ministeri
Kimmo Tiilikainen, asunto-, energia- ja ympäristöministeri
Kimmo Tiilikainen, asunto-, energia- ja ympäristöministeri © Teemu Kuusimurto

Puun käyttöä tulee lisätä kaupunkirakentamisessa, erityisesti julkisissa rakennushankkeissa ja asuntorakentamisessa. Puurakenteisen opiskelija-asumisen ratkaisujen kehittäminen opiskelijakilpailun avulla on mainio idea, jonka toteuttamisessa ministeriö on mieluusti mukana.

Suomen väestöstä noin 70 prosenttia asuu kaupungeissa ja niiden kehysalueilla. Niinpä nimenomaan kaupunkien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumistoimissa onkin ratkaiseva. Kaupungit ovat edelläkävijöitä uusien haasteiden taklaajina ja uusien ratkaisujen etsijöinä niin sosiaalisten, teknologisten kuin ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen löytämiseksi.

Kaupunkisuunnittelu, liikenne ja rakentaminen, asuminen, palvelut ja sosiaalinen kestävyys ovat keskeisiä asukkaiden ja yritysten arjen kannalta. Ylisukupolvisuudelle ja yhteisöllisyydelle on annettava tilaa. Kasvun on tapahduttava kestävästi ja älykkäästi. Vähähiiliset ratkaisut, kiertotalous ja resurssitehokkuus on otettava ennakkoluulottomasti käyttöön ja hyödynnettävä älykkään liikkumisen, infran sekä asumisen ratkaisuilla.  Samaan aikaan on edistettävä ihmisten hyvinvointia asuinalueilla ja tilojen puhdasta sisäilmaa sekä korostettava turvallista elinympäristöä huomioiden myös aiheutuva kuormitus ympäristölle. Lähiluontoa ei pidä unohtaa ja puistot ovat osa kaupunkilaista elinympäristöä.

Peräti puolet maapallon raaka-aineiden kulutuksesta liittyy rakentamiseen. Tehostamalla kiertotaloutta rakentamisessa ja vähentämällä rakentamisessa syntyvää jätettä vähennämme niin päästöjä kuin kuormitusta ympäristölle. Ilmastokestävä kaupunkisuunnittelu on parasta ennaltaehkäisyä ilmastonmuutoksen haasteita vastaan.

Puurakentamista lisättävä

Biotaloutta edistävä puurakentaminen on yksi ilmastoteko. Lisäämällä puun käyttöä rakentamisessa voimme edistää metsien kestävää ja järkevää käyttöä sekä alentaa rakentamisen hiilijalanjälkeä. Tarkasteltaessa puun koko elinkaarta aina materiaalin valmistuksesta rakentamiseen, käyttöön ja kierrätykseen – puun sitoma hiili säilyy rakenteissa ja vaikuttaa koko rakennusalan ympäristövaikutuksiin.

Ympäristöministeriön Puurakentamisen ohjelma edistää puun käyttöä vahvistamalla puualan osaamista, kehittämällä puurakentamisen säädöksiä ja tarjoamalla faktatietoa puurakentamisesta. Tavoitteena on kehittää kansainvälisesti kilpailukykyistä osaamista ja teollisen valmistuksen yritystoimintaa ja vientiä.

Puun käyttöä tulee kaupunkirakentamisessa lisätä, erityisesti julkisissa rakennushankkeissa ja asuntorakentamisessa. Osaamisen kehittämiseksi ja hankinnan tukemiseksi tarvitaan ohjeistusta, sähköisiä työkaluja.

Puurakentamisen teknisten ratkaisujen kehittämisen lisäksi tarvitaan käyttäjälähtöistä suunnitteluosaamisen kehittämistä. Arkkitehtikilpailut ovat tähän toimiva työkalu. Opiskelija-asumisen ratkaisujen kehittäminen opiskelijakilpailun avulla on kannatettava idea. Ministeriö tukee kilpailun toteuttamista. Toivottavaa on, että kilpailun tulokset etenevät rakentamisen vaiheeseen ripeästi ja kokemus puurakenteisista opiskelija-asumisen ratkaisuista lisääntyy.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.