Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin laitos tutkii MuutosMallit-hankkeessa miten 70-luvun lähiökerrostaloja voidaan päivittää muuttuneita asumistarpeita vastaaviksi.
Tampereen teknillisen yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen MuutosMallit-hanke (Lähiökerrostalojen ja asuntojen muutossuunnittelun mallit) pureutuu 70-luvun lähiökerrostaloihin, jotka kokonaisuudessaan käsittävät reilusti yli kolmanneksen maamme kerrostaloasunnoista. ARAn Asuinalueiden kehittämisohjelman osana toteutettavassa hankkeessa kartoitetaan näiden asuntojen ominaisuuksia ja ongelmia nykytarpeiden kannalta sekä selvitetään varsin itseään toistavan asuntokannan yleisimmät asuntotyypit. Tämän pohjalta laaditaan laajalti sovellettavia malleja, joita hyödyntäen asunnot voidaan sujuvammin päivittää muuttuneita tarpeita vastaaviksi. Erityisen huomion kohteena ovat ikääntyvien ja perheiden asumistarpeet sekä toiminnallinen monipuolistaminen.
Ikääntyvät asukkaat ja asunnot
Lähiöasukkaiden ja -asuntojen ikääntyessä asumisen tarpeet ja todellisuus erkanevat yhä kauemmas toisistaan. Uudistuotanto ei kykene vastaamaan esteettömien asuntojen tarpeeseen, eikä ikääntyvien pakkomuutto muutoinkaan istu tavoitteeseen tukea kotona asumista.
Tapio Kaasalainen tarkastelee arkkitehdin diplomityössään ikääntyvien asumiseen vaikuttavia toimintarajoitteita sekä keinoja vastata näihin tarpeisiin asuntojen korjausrakentamisella. Keskeisimpinä periaatteina ovat ennalta harkittu vaiheittainen toteutettavuus sekä ratkaisujen joustavuus yksilöllisiin tarpeisiin, taloudellisiin resursseihin ja muuttuviin elämäntilanteisiin. Näin vältytään toistamasta alkuperäisten lähiösuunnitelmien ”ideaaliasukkaalle” laadittujen asuntoratkaisujen kapea-alaisuutta.
Kuva 1. Esteettömyysparannusten tasot. Vasemmalta: tyypillinen lähtötilanne; kalustus ja kynnykset; rakennusosat ja pinnat; huoneiston sisäiset rakenteet; märkätilat ja asunnon ulkopuolelle vaikuttavat muutokset. (Kuva: Tapio Kaasalainen)
Kaasalaisen esteettömyysparannussuunnitelmat jakautuvat kukin neljään työ- ja kustannusmäärältään erilaiseen tasoon (kuva 1). Kaasalainen myös esittää, miten mallisuunnitelma sovelletaan esimerkiksi pyörätuolinkäyttäjän, huononäköisen tai avustajaa käyttävän asukkaan tarpeisiin. Mallien vaiheittainen toteutettavuus ja laaja sovellettavuus helpottavat niin asukkaan ennakkoharkintaa ja mahdollisuuksiensa hahmottamista kuin varsinaisten toteutussuunnitelmienkin laatimista. Mallit kohdistuvat kuuteen lähiöiden yleisimpään huoneistotyyppiin, jotka kattavat yhteensä jopa kaksi kolmasosaa aikakauden kerrostaloasunnoista.
Asumista, harrastamista, työtä
Kuva 2. Olemassa olevasta porrashuoneesta on muodostettu asuntojen yhteinen aulatila. Rakennuksen ulkopuolinen uusi porras ja hissi liittyvät aulaan ja asuntojen uusiin parvekkeisiin. (Kuva: Hanna Achrén)
Vaikka lähiöaikakauden asuntokanta on käytännöllisyydessään toimivaa, on perheasunnoiksi soveltuvien isompien asuntojen vähyys johtanut monin paikoin asukasrakenteen yksipuolistumiseen. Lähiöiden eriytyminen ilmenee pienituloisten yksinasuvien ja vanhusväestön suurina osuuksina asukkaista. Olemassa olevalla rakennus- ja asuntokannalla on keskeinen rooli siinä, miksi nämä ryhmät korostuvat.
Hanna Achrénin arkkitehdin diplomityö keskittyy toiminnallisesti joustavien asuntojen tuottamiseen asukkaan tarpeista lähtien, kuitenkin olemassa olevan rakennuskannan reunaehdot huomioon ottaen. Näissä uudentyyppisissä perheasunnoissa osaa asuintiloista voidaan käyttää asumisen ohella myös julkisempina harraste- tai työtiloina (kuva 2). Muuntautuva tila luo edellytykset sekä yksilöllisemmille asumisratkaisuille että yhteisöllisen, aktiivisen asumisilmapiirin syntymiselle.
Opinnäytetyöt julkaistaan helmikuussa 2015, minkä jälkeen ne ovat saatavissa TTY:n kirjaston julkaisuarkistosta www.tut.fi/dpub
Lisätietoja hankkeesta antaa tutkija Satu Huuhka, etunimi.sukunimi@tut.fi
