Ara toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. Ara kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan. 

Ara myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ara-asuntokannan käyttöä. Ara on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua sekä hoitaa rakennusten energiatodistusmenettelyyn liittyviä valvonta- ja tietopalvelutehtäviä.

Ara on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on, että jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.

Organisaation lyhenne: Ara tai ARA

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen lyhenteen voi kirjoittaa niin, että vain ensimmäinen kirjain on iso, tai niin, että kaikki kaikki kirjaimet ovat isoja: Ara tai ARA.

Arassa siirrymme teksti kerrallaan käyttämään muotoa Ara.

Ei kaksoispistettä 

Kun lyhennettä taivutetaan, sen perään ei kuulu laittaa kaksoispistettä, vaan taivutuspääte lisätään suoraan lyhenteen perään, siis Aran, Arasta tai ARAn, ARAsta.

Rahoitusmuodon lyhenne yhdyssanoissa: 
ara-asunto tai ARA-asunto

Yhdyssanoissa lyhenne tarkoittaa yleensä asuntorakentamiselle myönnettyjä valtion tukia eikä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen organisaatiota. Tällaisissa yhdyssanoissa lyhenteen voi kirjoittaa joko kokonaan pienin kirjaimin tai kokonaan isoin kirjaimin, siis ara-rahoitusara-asunnot tai ARA-rahoitusARA-asunnot.

Joko Ara ja ara-asunnot tai ARA ja ARA-asunnot

Suosittelemme kirjoittamaan tekstissä lyhenteet jommallakummalla tavalla:

  1. Organisaatiolyhenne isolla alkukirjaimella ja rahoitusmuotoa tarkoittava lyhenne yhdyssanoissa pienin kirjaimin.
    Esimerkki: Vuonna 2023 Aran rahoittaman ara-tuotannon osuus asuntorakentamisesta oli 43 %. Aran rahoituksella rakennettiin yli 7 000 ara-vuokra-asuntoa. Ara-vuokra-asuntoja on yhteensä noin 355 000.
  2. Sekä organisaatiota että rahoitusmuotoa koskeva lyhenne yhdyssanoissa kokonaan isoin kirjaimin.
    Esimerkki: Vuonna 2023 ARAn rahoittaman ARA-tuotannon osuus asuntorakentamisesta oli 43 %. ARAn rahoituksella rakennettiin yli 7 000 ARA-vuokra-asuntoa. ARA-vuokra-asuntoja on yhteensä noin 355 000.
Julkaistu 31.1.2013 klo 10.48, päivitetty 5.2.2024 klo 15.57