Paloturvallisuuden parantaminen ARA-asunnoissa

RSS
22.2.2021 Marianne Jauhola, ARA

ARA-vuokra-asuntokannan turvallisuutta on edistetty monenlaisin keinoin uusissa asunnoissa, palveluasunnoissa ja perusparannushankkeissa. Mutta tehtävää riittää edelleen etenkin vanhassa asuntokannassa.

Suomessa on palokuolemia ja vaaralle altistuneita muihin Euroopan maihin verrattuna paljon. Tulipalotilanteissa, erityisesti vanhoissa asunnoissa, ei ole ollut huolestuttavissa määrin palovaroittimia ollenkaan tai ne eivät ole olleet käytössä. Asuntokanta uudistuu vain 1-2% vuodessa, joten uuden asuntokannan rakentamisella ja peruskorjaamalla sekä laitteistoja päivittämällä ei paloturvallisuutta voitane nopeasti merkittävästi parantaa. Siksi tällä selvityksellä ryhdyttiin etsimään kohtuuhintaisia ja mahdollisesti nopeastikin toteutettavia toimenpiteitä.

Asiaa ryhdyttiin selvittämään Yhdyskuntien uudistaminen -projektissa. Selvitys kohdistui erityisesti olemassa olevaan vanhaan ARA-asuntokantaan. Ehdotettavat toimenpiteet ovat 1970-90 -luvuilla rakennettuihin kohteisiin samankaltaisten rakenteiden vuoksi mallinnettavissa.

Aiemmin ei ole selvitetty, paljonko on ARA-vuokra-asuntokannan osuus palokuolemiin johtaneista tapauksista. Myöskään ei ole ennen selvitetty, mitkä ovat kustannustehokkaimmat keinot parantaa paloturvallisuutta.

ARA-vuokra-asuntokannan turvallisuutta on edistetty monenlaisin keinoin uusissa asunnoissa, palveluasunnoissa ja perusparannushankkeissa. Uusissa peruskorjaus- ja rakennushankkeissa palovaroittimet ovat kytkettyinä sähköverkkoon ja vanhusten ja muiden erityisryhmien palvelutaloissa ovat jo rakennusvaiheessa asennettuina erilaiset sprinklausjärjestelmät. Lisäksi paloturvallisuutta on parannettu taloyhtiöiden ja vuokratalojen paloturvallisuussuunnitelmilla ja parantamalla esteettömyyttä. Silti asuntokannasta löytyy vielä rakenteita ja rakennuksia, joista liikuntarajoitteisten on vaikea poistua tai heitä on hankalaa pelastaa onnettomuuden sattuessa.

Ongelmana erilaisissa kunnissa on myös, että kaikkea asuntokantaa ei välttämättä ole taloudellisesti mahdollista peruskorjata vuosiin tai ei ollenkaan.

Suomessa on selviydytty massiivisilta kerrostalopaloilta, vaikka vähältäpiti -tilanteita on vuosien aikana ollut. Projektin aikana sattui mm. Englannissa murheellinen tornitalon palo, jossa kuoli paljon ihmisiä.

Hankkeessa ovat olleet mukana ARAn ja Suomen pelastusalan keskusjärjestön (SPEK) lisäksi Kuntaliitto, Kiinteistöliitto, Tuusulan vuokratalot ja ympäristöministeriö.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.