Useimmilla meillä on takanamme kuukausia elämää, joka on keskittynyt kotiin ja sen lähiympäristöön. Eriasteisen eristymisen keskellä moni on saattanut pohtia tarkemmin sitä, minkälaisessa asuinympäristössä, -rakennuksessa ja -tiloissa arkeaan haluaa mieluiten viettää. Mistä osista rakentuu houkutteleva asuminen kaupungissa? Näitä kysymyksiä on tarkasteltu asukasnäkökulmasta Tampereen sekä Turun yliopiston tieteidenvälisessä yhteistyössä eri asukasryhmien fokusryhmäkeskusteluihin perustuen.
Seuraavassa käsitellään välähdyksiä hankkeen tuloksista keskittyen asuinrakennuksia koskevien keskustelutilaisuuksien antiin. Löydökset perustuvat eri asukasryhmille järjestettyjen fokusryhmähaastattelujen ketjuun: ensimmäisten fokusryhmäkeskustelujen sarjasta saaduista tuloksista muodostettiin asuntokonsepteja, joita hyödynnettiin osana seuraavien fokusryhmäkeskustelujen sarjan virikeaineistoa. Tavoitteena oli saada aikaan tilallisiin kysymyksiin kiinnittyvää ja sisällöltään rikasta keskustelua verrattuna perinteisiin haastattelutilanteisiin tai kyselymuotoisiin tutkimuksiin.
Suojaisuus ja lähiluonto kutsuvat
Luonnonläheisyyden merkitys on korostunut suomalaisessa asumispreferenssitutkimuksessa. Hanke loi kiinnostavia näkökulmia siihen, mitä luonnonläheisyys kaupunkiasumisessa voi tarkoittaa, ja mitä eri ulottuvuuksia siihen voidaan liittää. Toive mahdollisuudesta kokea lähiluonto moniaistisesti korostui: parhaimmillaan lähiluontoa “sais mennä kokemaan - - saa koskee”. Asukkaat nostivat vahvasti esiin myös luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön vuorovaikutuksen. Varsinainen viherkerroin, kuten puut ja kasvillisuus, nähtiin vain yhtenä, tosin elintärkeänä osana asumisen luonnonläheisyyttä. Sen lisäksi esimerkiksi materiaaleilla oli vaikutuksensa: “ei pelkästään ne puut ja pensaat oo se luonnonläheisyyden tuntu koska, se on jotain muutakin. - - rakennusmateriaalitkin vaikuttaa”. Asuntosuunnitteluun liittyvät valinnat, kuten materiaalit, luonnonvaloisuus sekä vehreyden mahdollistavat rakennuksen sisä- ja ulkotilat voivat siis lisätä luonnonläheisyyden kokemusta viheralueiden laadun ja läheisyyden ohella: “mitä tuo luonnonläheisyys tarkottaisi kerrostalossa, niin just esimerkiks, että ku tullaan porraskäytävään niin se vois olla valoisa ja se olis läpi vuoden vihree.” Lähiluontoon liittyi myös toive sen aistimisesta omasta asunnosta käsin.
Elämyksellisen lähiluonnon ohella asukkaat korostivat suojaisuutta eri tasoilla. Esimerkiksi monet nostivat esiin julkisesta tilasta rajautuvan suojaisen piha-alueen miellyttävyyden. Se oli keino luoda meidän tilan tuntua, ja toisaalta turvallisuutta. Piha ei välttämättä kuitenkaan houkuttele käyttämään, ellei se tarjoa myös rajatumpia toimintasaarekkeita, siis pienempien osakokonaisuuksien suojaisuutta: “pistäis sillain kunnol kasveja et sinne [pihalle] tulis vähän semmosii soppia - - suojasii semmosii“. Pihan liian niukka koko tai jakautumattomuus osiin liitettiin myös asukkaiden väliseen, jopa häiritsevään, kontrolliin: “sit ollaan niin siinä toisten silmien alla, niin se estää ihmisiä menemästä sinne”. On huomattava, että suojaisen, mutta kutsuvan lähiluonnon ja pihan huomioiminen alkaa jo aluesuunnittelun tasolta: rakennusmassojen väliin jäävä ulkotila vaatii tilaa, jotta suojaiset osakokonaisuudet ja niitä rakentavat luonnonelementit mahtuvat välttämättömien reittien ja pihatoimintojen oheen. Toisaalta asuntosuunnittelun tasolla luontoyhteyttä voidaan edelleen korostaa suuntaamalla asunnon ulkotilat ja ikkunat tarkoituksenmukaisesti.
Yhteistilat arjessa ja juhlassa
Vaikka asumisen yhteisöllisyys herättää yhteiskunnallisesti elävää keskustelua, hankkeeseen osallistuvat asukkaat eivät olleet erityisen halukkaita jakamaan elämäänsä muiden asukkaiden kanssa. Osallistujat eivät nähneet yhteistiloja ensisijaisesti eri asuntokuntien sosiaalisen kanssakäymisen keskuksena, vaan pikemmin oman asunnon lisänä, jonne elämää voi joustavasti laajentaa: “semmonen et sen saa vaikka omaan perheen käyttöön ainaki välillä - - ei nii sillai et yhtäaikaa käytetään vaan erikseen.” Yhteistilojen sijainneilla ja ominaisuuksilla on siis merkitystä. Parhaimmillaan jaettu tila on helposti saavutettavissa, mutta tukee käyttäjiensä yksityisyyttä, sekä omaa kokemuksellista vetovoimaa: “se vetovoimatekijä vois esimerkiks olla ne hienommat näkymät kuin mulla on omalta parvekkeelta”. Myös riittävä koko yhdistettynä toiminnallisiin mahdollisuuksiin kuten keittiöön sekä varastoihin, nähtiin tarpeellisena. Nämä tukisivat myös toivottua tilan monikäyttöisyyttä: “toiset kolistaa puntteja ja toiset mattopuita”.
Asukkaat kuvasivat houkuttelevaa asuinrakennusta ja -ympäristöä hyvän arjen mahdollistajana. Tilankäytön vaivattomuus korostui ja liittyi esimerkiksi hyvin toimiviin toissijaisiin tiloihin, kuten varastoinnin, säilyttämisen ja siirtymisen paikkoihin sekä asunnossa että asuinrakennuksessa. Sisäänkäynnin ratkaisut korostuivat, ja sekä esteettömyys että eri kulkuvälineiden käyttö nousivat esiin. Opiskelijoiden ryhmässä esimerkiksi pyöräilyn huomioimista intouduttiin ideoimaan laajasti: “pyörätila aukee siis kaukosäätimellä - - sit sä ajat sen pyörän sinne ja jätät siihen ja sit - - hissiin. Et mä uskon et ku sen rakentais hyvin niin sit se myös kannustais [pyöräilemään]”. Kuten oletettua, hyvä käytettävyys tarkoitti siis erilaisia asioita toimintakyvyltään ja elämänvaiheeltaan erilaisille ja eri-ikäisille ihmisille. Kaupunkiasuinrakennusten kehittäminen edellyttääkin kumuloituvaa tietoa asumisesta. Tarvitaan sekä asukkaiden arjen tuntemusta että suunnitelmien yhteiskehittelyä käyttäjien kanssa, jotta eri käyttötarpeet voidaan paremmin tunnistaa.
Muodolla ja mukautumiskyvyllä on merkitystä
Tilan muodon ja luonnonvalaistuksen moniulotteiset ja toisiinsa kietoutuneet kysymykset olivat tärkeitä asukkaille. Yksinkertaistetusti kapeat ja venyneet tilat yhdistettynä yhdestä suunnasta saapuvaan luonnonvaloon nähtiin haastavina tilan käytön, kalustettavuuden ja kokemuksen näkökulmista. Sen sijaan erityisesti asunnon päätiloissa, eli oleskelun, ruuanlaiton ja ruokailun tiloissa, riittävä koko, tilojen muodon sopusuhtaisuus ja erityisesti useaan suuntaan avautuminen nähtiin houkuttelevana: “mä haluaisin sellasen [kerrostaloasunnon] - - jossa mulla ois useaan ilmansuuntaan ikkunoita. - - valoa pitäis olla. Paljon valoo”. Asunnon päätiloissa sekä avotilaratkaisut, että näiden tilojen jako eri huoneisiin saivat kannatusta osakseen. Huomionarvoista kuitenkin oli, että vaikka uudiskerrostalojen avokeittiöt sijaitsevat useimmiten syvällä rakennusrungossa oleskelutilan perällä, myös avokeittiöitä arvostavat asukkaat valitsivat lähes poikkeuksetta mieluisammaksi ikkunallisen avokeittiön, jossa oli luonnonvaloisuuden ohella tuuletusmahdollisuus ja näkymä ulos.
Jos tällainen keittiö suunnitellaan nokkelasti suhteessa muuhun asuntoon, on keittiön mahdollista olla erillinen tai avoin, asukkaan tai tilanteen mukaan. Tähän liittyviä mahdollisuuksia nostettiin myös asukkaiden taholta esiin. “Mä tykkään siitä et, se ruuanlaitto ja sitte se...ruokailu ja oleskelutilat, et ne ois kytköksissä toisiinsa. Et se olis tavallaan yks, oikeestaan yks iso huone. Mut silleen toki et sen saa jaettua”. Kyky mukautua nousi esiin laajemminkin asukkaita houkuttelevana asunnon ominaisuutena. Asukasnäkökulmasta korostui erityisesti kalustettavuus ja tilan kyky mukautua lyhyellä aikavälillä esimerkiksi laajan kokonsa tai siirrettävien jako-osiensa ansiosta, ilman remontteja. Kuitenkin arvona nähtiin myös mahdollisuus vaihtaa asunnon huonemäärä tai -jakoja pidemmällä aikavälillä tai jakaa asunto kahteen osaan ajan kuluessa.
Kestävyyttä kauan ja yksilöllisyyttä usealle
Suomessa kaupungistuminen jatkuu ja kaupunkiasuminen on haluttua. Tästä huolimatta suomalaisten pientalounelmat ovat tuoreidenkin tutkimusten valossa totta[1]. Tämä saattaa selittyä sillä, että kaupunki asuinpaikkana houkuttaa, mutta peruskerrostalo välttämättä ei. Nyt suunniteltavan kaupunkiasumisen tulisikin paitsi kestää aikaa myös vastata eriytyviin ja yksilöllisiin asukastoiveisiin. Molemmat näkökulmat korostavat asuinympäristöjen ja -tilojen kykyä joustaa asukkaiden tarpeiden erilaisiin muutoksiin. Ympäristö, joka kykenee mukautumaan eri tilanteissa näyttää vastaavan asukastoiveisiin sekä suoraan että välillisesti.
Esimerkiksi investoimalla lähiluonnon laatuun sekä julkisuusasteiltaan selkeästi merkittyihin ja kutsuviin jaettujen tilojen sarjoihin toteutetaan asukkaiden näkökulmasta viihtyisää ympäristöä sekä edesautetaan sitä, että elämää voi tarvittaessa joustavasti laajentaa yksityisen asunnon ulkopuolelle. Toisaalta esimerkiksi tilamuotojen sopusuhtaisuus ja hyvät luonnonvalo-olosuhteet ovat arvostettuja itsessään, mutta monipuolistavat myös kalustettavuutta ja mahdollistavat tilallisesti mukautuvaa asuntoarkkitehtuuria[2].
´Kaupunkiasumisen houkuttelevuus asukkaan näkökulmasta´ (Miksi Turkuun?) on Turun kaupunkitutkimusohjelman ja Varsinais-Suomen YH-säätiön rahoittama hanke, jota toteuttavat Tampereen yliopiston arkkitehtuurin ja ympäristöpolitiikan sekä Turun yliopiston sosiologian tutkijat. Tutkimusryhmää johtaa Turun yliopiston sosiologian professori Hannu Ruonavaara.
[1] Strandell, Anna. 2017. Asukasbarometri 2016 – Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017.
[2] Saarimaa, Sini & Pelsmakers, Sofie. 2020. Better living environment today, more adaptable tomorrow? Comparative analysis of Finnish apartment buildings and their adaptable scenarios. Yhdyskuntasuunnittelu, 58, 2/2020.