Korkein hallinto-oikeus päätti: Nuorisosäätiölle ei valituslupaa yleishyödyllisyyden peruuttamisesta

Uutinen 19.3.2020 klo 12.43

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jonka mukaan Nuorisosäätiö ei saa valituslupaa yleishyödyllisyysstatuksensa peruuttamisesta. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) peruutti Nuorisosäätiön aseman yleishyödyllisenä yhteisönä kesäkuussa 2018. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös merkitsee sitä, että ARAn päätös yleishyödyllisyysaseman peruuttamisesta jää voimaan.

Nuorisosäätiö valitti ARAn päätöksestä aiemmin Helsingin hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeus hylkäsi valituksen antamallaan päätöksellä 20.11.2019.

ARA peruutti Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman, koska säätiön toiminta ei täyttänyt lain yleishyödyllisyydelle asettamia vaatimuksia. Perusteluissaan ARA totesi, ettei Nuorisosäätiö ollut noudattanut arava- ja korkotukilain yleishyödyllisyyssäännöksiä eikä ARAn antamia ohjeita. Nuorisosäätiöllä oli lisäksi arava- ja korkotukilain vastaista toimintaa, johon kohdistui myös korkea taloudellinen riski. Säätiön yleishyödyllisten osien ulkopuolelle oli annettu merkittäviä lainoja ja vakuuksia, vaikka se ei ole aravalain ja korkotukilain mukaan sallittua. Nuorisosäätiö ei ollut tehnyt riittävästi toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi, vaikka ARA oli antanut lukuisia huomautuksia.

ARA ryhtyy nyt tilanteen edellyttämiin toimenpiteisiin. Näistä toimista tiedotamme lisää myöhemmin.


Lisätietoja:

Hannu Rossilahti, ylijohtaja, ARA, p. 029 525 0856
 

Asiaan liittyvät aikaisemmat ARAn tiedotteet:

Hallinto-oikeus hylkäsi Nuorisosäätiön valituksen yleishyödyllisyyden peruuttamisesta (20.11.2019) 

 ARA teki Nuorisosäätiöstä tutkintapyynnön (1.10.2018) 

 Nuorisosäätiö on valittanut ARAn päätöksestä hallinto-oikeuteen (26.9.2018) 

ARA hylkää Nuorisosäätiön oikaisuvaatimuksen (20.8.2018) 

ARA peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman (4.6.2018)