Tilamuutoksilla asuntoja myös erityisryhmille osana vuokratalon peruskorjaushanketta

RSS
10.1.2020 Lauri Paronen, KAS asunnot Oy

Rovaniemen keskustaan valmistui keväällä 2019 hanke, jossa kaksi vanhaa vuokrakerrostaloa peruskorjattiin piha-alueineen. Tilamuutoksilla lisättiin asuntojen lukumäärää, parannettiin esteettömyyttä ja saatiin myös kaupungin tarvitsemia asuntoja erityisryhmille.

Lento Rovaniemelle oli juuri laskeutunut. Elettiin kesäkuuta 2016 ja maassa oli silti sentin verran yöllä satanutta lunta. Kyseisenä kesäpäivänä kierrettiin KAS asuntojen, ARAn ja Rovaniemen kaupungin edustajien kanssa Rovaniemeä.

Hankkeen valmistelu ja suunnittelu kannattaa tehdä huolella

Kiinnostuksen kohteena oli erityisesti lähelle Arktikum museo- ja tiedekeskusta sijaitseva, vuonna 1984 valmistunut, kahden asuinkerrostalon vuokra-asuntokohde. Kohdekierroksella todettiin yhdessä, että kohteesta tehdään hakemus ARAan syksyn erityisryhmien investointiavustuskierrokselle. KAS asunnot ja Rovaniemen kaupunki olivat jo tätä ennen käyneet keskusteluja erityisryhmien asumistarpeista ja olemassa olevan asuntokannan hyödyntämisestä näihin tarpeisiin vastaamisessa.

KAS oli myös analysoinut useamman kohteensa pohjaratkaisuja ja valinnut yhteishankkeeseen kohteen, joka mahdollisti parhaiten erityisryhmäkohteen vaatimat tilamuutokset. Tilamuutoksia ei voi joka kohteessa tehdä ja sielläkin, missä ne ovat teknisesti mahdollisia, tarvitaan tarkkaa hankintaa mm. markkinatilanteen, kustannustason ja rahoituksen osalta.

Lähtökohta suunnittelulle oli se, että Rovaniemen kaupunki tarvitsi lisää asuntoja lievästi kehitysvammaisille, ja KAS asunnoilla oli kohde, jossa oli peruskorjaustarpeita ja kysyntään nähden turhan suuria kolmioita. Yksi merkittävä haaste valitussa kohteessa oli kuitenkin se, että kohde ei ollut esteetön. Kohde sijaitsi loivassa rinteessä, hissejä ei ollut ja välittömästi porrashuoneiden tuulikaappien jälkeen alkoivat portaat ennen varsinaista kerrostasoa, jossa ensimmäiset asunnot sijaitsevat.

Kesälomien jälkeen elo-syyskuussa laadittiin arkkitehtiluonnokset. Luonnoksia esiteltiin Rovaniemen kaupungin edustajille ja erityisryhmien asukkaiden vanhemmille tapaamisissa syksyn aikana ja kuunneltiin osallistujien kommentteja. Kohteen asuntomäärä oli luonnosvaiheessa nousut alustavilla tilamuutosmahdollisuuksilla 43 asunnosta 55 asuntoon. Oli myös osoitettu, että kohde on mahdollista tehdä esteettömäksi.

ARAlta erityisryhmien investointiavustusta

Koska kokonaisratkaisu vaikutti potentiaaliselta ja peruskorjaustarpeet olivat keskeisiltä osin tiedossa lähtötietoselvitysten perusteella, päättivät KAS asunnot ja Rovaniemen kaupunki sitoutua hankkeen edistämiseen siten, että kohteen asunnoista 16 tulisi lievästi kehitysvammaisille. Hakemus erityisryhmien investointiavustuksesta jätettiin ARAlle.

Hankkeelle saatiin ehdollinen varaus ARAsta keväällä 2017, minkä jälkeen kilpailutettiin jatkosuunnittelu. Suunnitteluun haluttiin vaativaan korjausrakentamiseen erikoistuneet suunnittelijat. Arkkitehti-, rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelu sujuivat hankkeessa hyvin. Suunnittelussa haastavimmat kohdat liittyivät hisseihin, tilamuutoksien rakenneratkaisuihin, talotekniikan reitteihin ja mm. siihen, että uusien asuntojen takia vanha koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä tuli korvata huoneistokohtaisella tulo-poistoilmanvaihdolla ja lämmöntalteenotolla. Suunniteltu kokonaisuus laitettiin urakkakilpailutukseen vuodenvaihteessa 2017-2018.

 
 

Sujuva yhteistyö toteutus maaliin

Onnistuneen hankkeen perusedellytyksiä on hankeosapuolien välinen hyvä yhteistyö. KAS korosti urakkakilpailutuksessa sujuvan yhteistyön ja proaktiivisen kommunikaation merkitystä sekä arvosti malleja rakentamisenaikaisesta laadunvarmistuksesta ja työturvallisuuden huomioimisesta. Pääurakoitsijan kanssa yhteistyö hankkeen aikana toimi erinomaisesti. Kohteen peruskorjaus alkoi kesäkuussa 2018 ja hanke valmistui aikataulussa huhtikuussa 2019.

Tilamuutoksilla_piha
Asunnot ja piha-alueet muutettiin esteettömiksi.
 

Koko kohteen piha-alue kalusteineen, autopaikkoineen, järjestelmineen ja pelastusreitteineen uusittiin. Kohteen katot korjattiin sääsuojassa. Toisessa talossa, jossa esteettömyyttä korostettiin, ulkoseiniin puhkaistiin uudet aukot ja toteutettiin kaksi uutta automaattiovilla varustettua sisäänkäyntiä esteettömine kulkureitteineen varastotilojen kautta porrashuoneisiin. Kyseiseen taloon rakennettiin myös kaksi paikallavalettua kuilua hisseineen, mikä edellytti välipohjan aukkojen timanttisahausta. Hankkeen raskaimmat operaatiot olivat hissikuilujen toteuttamisen lisäksi pohjaviemärien uusiminen ja talojenvälisen 4-putkielementin vaihtaminen.

Tilamuutoksilla_keittio
Kolmiot pilkottiin yksiöiksi ja asuntoihin rakennettiin uudet keittiöt ja kylpyhuoneet.

Kohteen kolmiot jaettiin yksiöiksi ääneneristävyydeltään ja palonkestoluokiltaan määräykset täyttävillä väliseinäratkaisuilla. Uusien yksiöiden toteuttaminen edellytti myös, että porrashuonetta laajennettiin entisten kolmioiden eteistiloihin, mikä mahdollisti uudet kerrostaso-oviratkaisut. Asuntoihin rakennettiin uudet keittiö- ja kylpyhuonetilat. Muutamiin asuntoihin, joihin ei jäänyt parveketta tilamuutosten jälkeen, toteutettiin määräysten mukaiset varatiet.

Asukkaat muuttivat sisään sovitusti toukokuun 2019 alussa ja elokuun loppuun mennessä saatiin pihatyöt valmiiksi. ARAn osapäätösvaiheessa korjauskustannukset olivat yhteensä n. 1551 euroa/asm2 (sis. alv.), mikä on alueellisesti kohtuuhintaista. Urakan lisä- ja muutostyökustannukset hankkeen koko hankinta-arvosta olivat n. 5,3 %, mitä voidaan kokonaisuus huomioiden pitää kohtuullisena. Kohteen käyttöaste syyskuussa 2019 oli 100 %. Voidaankin todeta, että sekä kohteen asukkaat että KAS kiinteistöomistajana ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

Tämäntyyppisiä hankkeita on mahdollista toteuttaa, mutta se vaatii huolellista hankkeen valmistelua ja suunnittelua sekä sujuvaa yhteistyötä toteutuksessa.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.