Hallinto-oikeus hylkäsi Nuorisosäätiön valituksen yleishyödyllisyyden peruuttamisesta

Uutinen 20.11.2019 klo 10.26

Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt Nuorisosäätiön tekemän valituksen yleishyödyllisyysasemansa peruuttamisesta, joten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) päätös yleishyödyllisyysaseman peruuttamisesta tulee voimaan. ARA peruutti Nuorisosäätiön aseman yleishyödyllisenä yhteisönä kesäkuussa 2018.

ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti pitää hallinto-oikeuden ratkaisua merkittävänä koko valtion tukeman asuntotuotannon näkökulmasta: ”On tärkeää, että valtion tukemaa asuntotuotantoa koskevaa lainsäädäntöä noudatetaan”.

ARA peruutti Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman, koska säätiön toiminta ei täyttänyt lain yleishyödyllisyydelle asettamia vaatimuksia. Perusteluissaan ARA totesi, ettei Nuorisosäätiö ollut noudattanut arava- ja korkotukilain yleishyödyllisyyssäännöksiä eikä ARAn antamia ohjeita. Nuorisosäätiöllä oli lisäksi arava- ja korkotukilain vastaista toimintaa, johon kohdistui myös korkea taloudellinen riski. Säätiön yleishyödyllisten osien ulkopuolelle oli annettu merkittäviä lainoja ja vakuuksia, vaikka se ei ole aravalain ja korkotukilain mukaan sallittua. Nuorisosäätiö ei ollut tehnyt riittävästi toimenpiteitä asioiden korjaamiseksi, vaikka ARA oli antanut lukuisia huomautuksia.

ARA pitää tärkeänä, että Nuorisosäätiö turvaa asukkaiden aseman myös jatkossa.

LUE lisää: Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Lisätietoja:

Hannu Rossilahti, ylijohtaja, ARA, p. 029 525 0856

Sami Turunen, valvontapäällikkö, ARA, p. 029 525 0803


Asiaan liittyvät aikaisemmat ARAn tiedotteet:

ARA teki Nuorisosäätiöstä tutkintapyynnön (1.10.2018)

Nuorisosäätiö on valittanut ARAn päätöksestä hallinto-oikeuteen (26.9.2018)

ARA hylkää Nuorisosäätiön oikaisuvaatimuksen (20.9.2018)

ARA peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman (4.6.2018)