ARAn hissiavustus rakentaa esteettömyyttä

RSS
8.10.2019 Suvi Heikkinen, ARA

ARA myöntää tänäkin vuonna avustusta hissin rakentamiseksi kerrostaloon, jonka porrashuoneessa ei ennestään ole hissiä. Avustusta voivat saada asuinrakennuksen omistavat yhteisöt kuten taloyhtiöt, ja sen määrä on 45% hyväksytyistä hissin rakentamiseen liittyvistä kokonaiskustannuksista. Hissiavustuksen tarkoitus on tukea erityisesti iäkkäiden kotona asumista edistämällä asuntokannan esteettömyyttä. Toisaalta esteettömyydestä on hyötyä kaikille iästä riippumatta, kun esimerkiksi raskaiden kantamusten kuljettaminen kotiin onnistuu vaivattomammin hissin avulla.

Jälkiasennushissi
Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön kerrostaloon asennettiin hissi vuonna 2019.

Oulun opiskelijakylä Välkkylään rakennettiin alkuvuodesta seitsemän hissiä ARAn avustuksella. Nämä opiskelija-asunnoista koostuvat kerrostalot on rakennettu 1970-luvulla, ja ne omistaa Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö. Kuten kuvasta näkyy, uusi hissi on mahdollista rakentaa vanhan rakennuksen yhteyteen niin, että rakennuksen kokonaisilme säilyy tyylikkäänä. Lähes jokaiseen kerrostaloon löytyy hissittämisratkaisu ammattilaisten avustuksella.

Tänä vuonna hissiavustuksia on myönnetty 7,7 miljoonaa (8.8.2019). Vuonna 2018 hissiavustuksia myönnettiin yhteensä 11,2 miljoonaa, ja tämän vuoden tavoitteena on päästä vähintään samaan lukemaan. Vuosina 2014-16 avustusta myönnettiin vuosittain yli 20 miljoonaa.

Vaikka avustusta on myönnetty viime vuosina vähemmän, vanhojen kerrostalojen suurimmat haasteet esteettömyyden kannalta liittyvät yhä hissien puutteeseen. ARAn tavoitteena on tehdä lähivuosina yhä tiiviimmin yhteistyötä erityisesti alueellisten hissityöryhmien kanssa, jotta tieto avustuksesta saavuttaisi sen tarvitsijat paremmin. Hissi - Esteetön Suomi 2017 -hankkeen aikana perustettiin 16 hissityöryhmää ympäri Suomea, ja ryhmistä ainakin puolet toimii edelleen aktiivisesti.

Yleensä hissityöryhmän vetäjänä toimii kunnan asuntotoimen vastuuhenkilö, ja jäseninä esimerkiksi rakennusvalvonnan edustajia, paikallisen kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtajia, paikallisen isännöitsijäyhdistyksen nimeämiä edustajia, esteettömyysasiamiehiä ja hissialan yritysten edustajia. Monialainen yhteistyö on tärkeää, jotta näkemys jälkiasennushissien tarpeesta ja markkinoinnista säilyy monipuolisena. Ryhmät ovat viime vuosina esimerkiksi järjestäneet tapahtumia ja tarjonneet ilmaista neuvontaa hissin rakentamiseen ja esteettömyyteen liittyen. Alueellisilla hissityöryhmillä on merkittävä rooli siinä, että esteet hissin rakentamiselta poistuvat. Yhteistyö ARAn ja alueellisten hissityöryhmien välillä on erityisen tärkeää, jotta suomalainen kerrostaloasuminen on yhä laadukkaampaa, turvallisempaa ja esteettömämpää.

Lisätietoja  hissiavustuksesta
 

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.