Ensimmäiset ARA-asumisen raivaaja -tunnustuspalkinnot Haapajärvelle, Kemijärvelle ja Suomussalmelle

RSS
15.1.2019 ARA-viestin toimitus

ARA-asumisen raivaaja -tunnustuksella kannustetaan toimijoita kehittämään ARA-asuntokantaa ja asunto-oloja kokonaisvaltaisesti, pitkäjänteisesti ja innovatiivisesti. Palkitut toimijat ovat olleet edelläkävijöitä ARA-asuntokannan sopeuttamisessa ja kehittämisessä.

Kolmen toimijan kärki erottui helposti muista, nämä ovat: Kiinteistö Oy Haapajärven Vuokratalot ja Haapajärven kaupunki, Kemijärven Roikka Oy ja Kemijärven kaupunki sekä Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot ja Suomussalmen kunta. Nämä kunnat ja niiden vuokrataloyhtiöt ovat ryhtyneet kehittämään asuntokantaansa aktiivisesti edelläkävijöinä jo vuosituhannen vaihteessa kun tapahtui rakennemuutos ja tyhjien asuntojen ongelma alkoi ilmaantua. Pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ jatkuu edelleen. ARAn raati päätti antaa tunnustuspalkinnot kaikille kolmelle toimijalle.

”Palkinnon saaminen oli huikea yllätys”

”Aina tuntuu hyvältä saada tunnustusta tehdystä työstä. Hienoa, että meitä arvostetaan valtakunnallisesti. Itse ei osaa arvioida oman työn merkittävyyttä, siksi ARAn tunnustus lämmittää erityisesti”, Kemijärven Roikan toimitusjohtaja Kari Varrio toteaa.

Varrio kertoo, että sanonta, ”kukaan ei ole profeetta omalla maallaan”, pitää tässäkin tapauksessa hyvin paikkansa. Valtakunnallinen tunnustus osoittaa myös oman paikkakunnan päättäjille, että yhtiössä on tehty merkittävää työtä.

Tyhjien vuokra-asuntojen myynti kakkosasunnoiksi aloitettiin Kemijärvellä jo vuonna 2002 ja tähän mennessä niitä on myyty 412 kappaletta ja 48 asuntoa on purettu. ”Se, että saimme päättäjät aikoinaan hyväksymään talojen purkamiset, on vaatinut paljon”, Kari Varrio kertoo.

Hyvää tulosta Kemijärven vuokrataloyhtiö on tehnyt vasta 2016-17, sitä ennen tuli tappiota. Hyvä tulos on saavutettu myymisellä, purkamisella ja muilla toimenpiteillä.

Työ Kemijärvella jatkuu edelleen ja jatkossakin on tehtävä kipeitä päätöksiä.

Haapajärven vuokrataloyhtiö on myös ryhtynyt poistamaan tyhjien asuntojen ongelmaa jo vuosia sitten. ”ARAn Käyttöaste-projekti (2005-2008) alkoi meidän kannalta juuri oikeaan aikaan”, kertoo Haapajärven Vuokratalojen toimitusjohtaja Taina Ruhala.
 
”Palkinnon saaminen oli huikea yllätys – mukana kun oli paljon erinomaisia ehdokkaita”, Taina Ruhala toteaa.

Ruhalan mukaan Haapajärvellä on nyt myönteinen tunnelma, vireillä on monenlaista uutta ja työ jatkuu.

Myös Suomussalmen vuokratalojen toimitusjohtaja Leena Kela iloitsee palkinnosta: ”Hyvältähän se tuntuu, ja työ jatkuu tyhjien asuntojen parissa”, hän sanoo. Jatkossa Suomussalmella asuntoja joudutaan myös purkamaan.

 


 

ARA-asumisen raivaaja -palkinnon perustelut:

Kiinteistö Oy Haapajärven Vuokratalot ja Haapajärven kaupunki

Haapajärven kaupunki ja vuokrataloyhtiö ovat kehittäneet asuntokantaansa ja kunnan asunto-oloja aktiivisesti, kokonaisvaltaisesti, pitkäjänteisesti ja innovatiivisesti. He ovat toimineet oppi-isinä mm. tyhjien asuntojen vähentämisessä ja uudenlaisten asumismuotojen kehittämisessä. Tyhjiä vuokrataloja on muun muassa remontoitu käyttötarkoituksen muutoksella erityisryhmien asunnoiksi ja ns. tehostetun kotipalvelun monipuoliseksi yksiköksi. Rohkaisevalla ja asumisen toimialan (erityisesti pienten ja keskisuurten vuokrataloyhteisöjen) arvostamalla toiminnalla ja muiden yhteisöjen mentoroinnilla on ollut vaikutuksia toimialalla omaa kuntaa laajemmalle.

 

Kemijärven Roikka Oy ja Kemijärven kaupunki

Toiminta on ollut rohkeaa, pitkäjänteistä ja edustaa asumisen kehittämisentoimialan edelläkävijyyttä. Toiminnalla on ollut vaikutuksia asumisen ja asunto-olojen kehittämisen koko toimialalle. Kemijärven Roikka Oy ja sen omistama Kemijärven kaupunki tekivät ARA-asuntojen historiaa ensimmäisenä aravatalojen purkajana: vuosituhannen taitteessa elettiin murrosta, tyhjien asuntojen vähentäminen ja käyttöasteen parantaminen oli tuntematon toimenpide ja päättäjillekin usein vaikeaa asia.

 

Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot ja Suomussalmen kunta

Suomussalmen tyhjistä vuokrakerrostaloista tuli vuosituhannen vaihteessa muuttotappion symboli. Vuokrataloyhtiö ja kunta tekivät mahdottomasta mahdollisen: tyhjiä vuokra-asuntoja on myyty kakkosasunnoiksi, asuntojen käyttötarkoitusta on muutettu pitkäjänteisesti ja asuntokantaa on kehitetty jatkuvasti monin tavoin ja asunto-oloja on parannettu. Rohkaisevalla ja esimerkillisellä toiminnalla on ollut vaikutuksia laajemmin toimialalle, joka arvostaa yhteisön pitkäjänteistä ja uraauurtavaa kehittämistoiminta.  

Ensimmäiset ARA-asumisen raivaaja -tunnustuksen saaneet
ARA-asumisen raivaaja -tunnustuspalkinto on taidegraafikko Kristian Krookforsin teos ”Talot ja valot”. Kuvassa (vas.) kaupunginjohtaja Juha Uusivirta (Haapajärven kaupunki), toimitusjohtaja Taina Ruhala (Kiinteistö Oy Haapajärven vuokra-asunnot), hallituksen pj. Timo A. Säkkinen (Suomussalmi), toimitusjohtaja Leena Kela (Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot), toimitusjohtaja Kari Varrio (Kemijärven Roikka Oy) ja kaupunginjohtaja Atte Rantanen (Kemijärven kaupunki).
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.