ARAsta tietoa rakennusten energiatehokkuudesta

Uutinen 29.10.2018 klo 17.09
ARAn tilasto mahdollistaa rakennusten energiatodistusten vertailun koko Suomessa
Energiatodistus on hyvä työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun. Se perustuu rakennuksen ominaisuuksiin ja niistä johdettuun energiankulutukseen. Vertailun kohteena on vain rakennus, eivät rakennuksen sen hetkiset käyttäjät. Energiatehokkuusluokka perustuu laskennalliseen kulutukseen.

Rakennusten energiatodistuksia on tehty Suomessa jo yli 10 vuotta ja se onkin vakiinnuttanut paikkansa yhtenä rakennukseen kuuluvana asiakirjana. Ensimmäistä energiatodistuksia koskevaa lakia ryhdyttiin soveltamaan vuoden 2008 alusta. Tähän lakiin perustuvat, vanhimmat energiatodistukset ovat vihreitä. Vuonna 2013 energiatodistuslakia muutettiin ja tämän laskentamallin mukaiset ensimmäiset siniset energiatodistukset2013 laadittiin vuoden 2013 kesäkuussa. Tuoreimmat muutokset laskentaan tulivat vuoden 2018 alusta ja tuolloin ryhdyttiin laatimaan uudenlaisia energiatodistuksia2018.

ARAn rekisterissä jo yli 85 000 energiatodistusta - tilastotietoa laadituista todistuksista

ARA ylläpitää energiatodistusrekisteriä ja rekisterissä on noin 85 100 energiatodistusta. Nyt ARA on julkaissut tilastotietoa energiatodistusten energiatehokkuusluokista eli E-luokista. Tilastoihin on kerätty vuoden 2013 ja 2018 lakien mukaan tehtyjen energiatodistusten tiedot eri käyttöluokkiin kuuluvien rakennusten energiatehokkuudesta.

ARAn julkaisemat tilastot mahdollistavat rakennuksen energiatodistusten vertailun koko Suomessa. Tilastoissa on energiatodistukset jaettu rakennusten käyttötarkoitusluokittain eri ryhmiin kuten pientaloihin ja rivitaloihin. Käyttötarkoitusluokkien sisällä on tilastoitu energiatodistukset2013 ja energiatodistukset2018 erikseen sekä eritelty uudet rakennukset ja olemassa olevat rakennukset.

Vanhimmista, vihreistä energiatodistuksista ei ole tilastotietoa saatavilla.

A-energiatehokkuusluokan saavuttaminen entistä helpompaa

Erilaisten energiatodistusten vertailtavuus toisiinsa on haasteellista. Vertailtavuutta vihreiden ja sinisten energiatodistusten välillä tuleekin välttää, koska laskentasäännöt näiden välillä poikkeavat huomattavasti toisista. Sen sijaan vuosien2013 ja 2018 lakien mukaisten energiatodistusten laskennassa on paljon yhteneväisyyksiä ja voidaankin karkeasti todeta, että uusien rakennusten energiatodistukset2018 ovat yhden energiatehokkuusluokan parempia kuin energiatodistukset2013. Olemassa olevien rakennusten muutos parempaan energiatehokkuusluokkaan vaihtelee rakennuksen käyttötarkoitusluokittain 1–2 energiatehokkuusluokkaa.

Nykysäännöksillä myös ennen lähes mahdottomalta tuntunut energiatehokkuusluokkaan A pääseminen on tullut helpommaksi. Pienten asuinrakennusten (omakotitalot ja paritalot) uudemmista energiatodistuksista on 12 % energiatehokkuusluokkaa A, vanhemmista energiatodistuksista2013 0,5 %. Parempaan energiatehokkuusluokkaan yltäminen kohtuullisilla ponnistuksilla toivottavasti lisää halukkuutta panostaa rakennusten energiatehokkuuteen.

Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertaluun. Sen lisäksi, että ennen pystyi kahta taloa vertaamaan toisiinsa, voi jatkossa rakennusta verrata ARAn tilastoja apuna käyttäen koko Suomen tietoihin.

uudet erilliset pientalot - energiatehokkuusluokka (laki 2018)

Uusista pientaloista parhaan energiatehokkuusluokan A on saanut 12 % rakennuksista.

Olemassa olevat asuinkerrostalot, eluokkien vertailu

Olemassa olevien asuinkerrostalojen energiatehokkuusluokka on uuden lain myötä keskimäärin noussut noin kaksi luokkaa.

Uudet rakennukset, vertailu E-luokat
Uusien rakennusten energiatehokkuusluokka on uuden lain myötä keskimäärin noussut noin yhden luokan.