Kenelle ARA-asumisen raivaaja -tunnustus?

Uutinen 15.8.2018 klo 12.59

ARA-asumisen raivaaja -tunnustuksella ARA kannustaa toimijoita kehittämään olemassa olevaa ARA-asuntokantaa ja asunto-oloja kokonaisvaltaisesti, pitkäjänteisesti ja innovatiivisesti.

Tunnustus jaetaan vuosittain kunnalle, kaupungille, vuokrataloyhteisölle tai muulle toimijaorganisaatiolle, joka on

  • tehnyt merkittävää työtä ARA-asuntokannan ja asunto-olojen kehittämisessä sekä edistänyt valtion tukeman kohtuuhintaisen asuntotuotannon rakentamista
  • tai on toiminnallaan edistänyt uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa, rakentamisessa ja perusparantamisessa
  • tai on tehnyt esimerkillistä ja aktiivista työtä asuntokannan, asuinalueiden ja kortteleiden monipuolisessa, innovatiivisessa uudistamisessa ja kehittämisessä.

Tunnustuksen saaja on erityisesti ansioitunut kehittämään asumista monipuolisesti ja rohkeasti myös taloudellisesti haasteellisessa toimintaympäristöissä. Konkreettisia esimerkkejä ovat:

  • vanhan asuntokannan uudistaminen,
  • monipuolinen asuinalueiden ja kortteleiden kehittäminen,
  • täydennysrakentaminen,
  • tyhjien asuntojen vähentäminen,
  • käyttötarkoituksien muuttaminen, purkaminen ja lisärakentaminen,
  • yms. innovatiiviset ratkaisut ja pilottihankkeet.

Ilmoittaudu kisaan mukaan tai ilmianna mielestäsi tämän tunnustuksen ansaitseva kohde!

Perustele ehdokkaasi ytimekkäästi yhdellä A-nelosella:

  • mikä kohde?
  • miksi juuri tämä?

Lähetä ehdotuksesi viimeistään 30.9.2018 sähköpostilla Marianne Jauholalle (marianne.jauhola@ara.fi).

ARAn raati valitsee palkittavan kohteen kaikista esille tulleista ehdotuksista.

 
Ensimmäisen tunnustuspalkinnon jakaa ministeri Kimmo Tiilikainen 14.11.2018 Yhdyskuntien uudistaminen -seminaarissa.