Tukea asuntokannan ja asuinolojen kehittämiseen kasvukeskusten ulkopuolella

Uutinen 1.11.2017 klo 10.19

Työryhmä ehdottaa, että vanhojen aravalainojen korkoa alennetaan ja vuokrataloyhteisöille annetaan tukea jo siinä vaiheessa kun, voidaan osoittaa, että vaikeuksia on edessä.

Kasvukeskusten ulkopuolisen Suomen asuntokannan ja asuinolojen kehittämistyöryhmä (AAKE) on jättänyt mietintönsä ministeri Tiilikaiselle 20.10. Raportti sisältää nykytilan laajan kuvauksen ja arvioita tulevasta kehityksestä. Tyhjien vuokra-asuntojen määrä uhkaa kasvukeskusten ulkopuolella nousta lähivuosina nykyisestä vajaasta 7000 asunnosta 10 000 asuntoon.

Tilanteen helpottamiseksi työryhmä ehdottaa, että korkeita aravakorkoja alennetaan ja katoksi asetettaisiin 1,39%. Alennus koskisi noin 750 miljoonan euron aravalainoja, joissa korko nyt on ylimmillään jopa 5%. Lisäksi esitetään laina-aikojen pidentämistä. Näillä toimilla helpotettaisiin lainojen takaisinmaksua ja vuokrataloyhteisöjen taloutta. Muutoksista hyötyvät myös talojen asukkaat, kun lainahoitokustannusten alentaminen laskisi vuokria. 

Lisäksi ehdotetaan, että valtion tukitoimenpiteisiin vuokrataloyhteisöjen talouden tervehdyttämiseksi voisi ryhtyä nykyistä joustavammin ja ennakoivammin. Nyt vaaditaan, että vuokrataloyhteisöllä on kaksi alijäämäistä tilinpäätöstä. Työryhmän mielestä tukitoimiin on voitava ryhtyä jo siinä vaiheessa kun, voidaan osoittaa, että vaikeudet ovat edessä.

Nykyisin käytössä olevien rajoitus- ja purkuakordien enimmäismäärää työryhmä ehdottaa korotettavaksi 10 %-yksikköä ja saantiedellytysten muuttamista ennakoivammiksi. Lainaehtomuutosten nykyinen 2 % alin sallittu pohjakorko ehdotetaan poistettavaksi. 

Säädösmuutosten lisäksi ehdotetaan vanhustentaloyhteisöjen toimenpideohjelman käynnistäminen. Ohjelmassa arvioitaisiin yhteisökohtaisesti, voidaanko niiden toimintaa jatkaa ja tarvitsevatko ne kiinteistö- ja lainakantaan kohdistuvia toimenpiteitä.

Lisäksi työryhmä ehdottaa, että selvitetään kokonaan uuden instrumentin käyttöönottoa väestöltään vähenevillä alueilla: valtio, seudun kunnat ja niiden vuokrataloyhteisöt voisivat solmia sitovia seudullisia sopimuksia asuntokannalle tehtävistä sopeuttavista toimenpiteistä. Ongelmat eivät useinkaan ole vain yhdessä kunnassa, siksi seudullisella sopimuksella voitaisiin saada tilanne kokonaisuudessaan hallintaan.

Asuntoministeri Kimmo Tiilikainen on jo käynnistänyt työryhmän ehdottamien säädösmuutosten valmistelun ympäristöministeriössä.

”Ryhmässä haettiin mahdollisimman laajaa yhteisymmärrystä. Päädyimme esittämään nopeasti toimeenpantavia parannuksia nykyisiin tukimuotoihin ja vanhoihin aravalainoihin. Kehittämistyötä tarvitaan varmasti myös jatkossa”, korostaa työryhmän puheenjohtaja, ARAn johtaja Jarmo Lindén.

Työryhmässä oli edustajat ympäristöministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, ARAsta, Valtiokonttorista ja Kuntaliitosta.

Lue lisää ympäristöministeriön tiedotteesta