Helppokäyttöistä ikäteknologiaa itsenäisen asumisen edistämisessä

SENER-hankkeen tavoitteena oli tarkastella osallistavien senioripalveluiden merkitystä syrjäytymisen, turvallisuuden, viihtyvyyden ja alueellisen imagon näkökulmista. Tutkimus toteutettiin kahtena pilottina Kuopion Männistössä. Tutkimukseen valituille senioreille ja tarvittaessa lähiomaisille (omaishoitaja) luovutettiin hankkeen ajaksi käyttöön laitteita ja palveluita, jotka edesauttoivat ja tukivat itsenäistä elämää.

Tutkimushanke edistää Kuopion kaupungin tavoitteita asuinalueidensa eheyttämiseksi. Hanke on synnyttänyt uutta tietoa turvallisuutta edistävien toimien vaikutuksista asumisterveyteen ja viihtyvyyteen.

Vielä helpompaa ikäteknologiaa

Ikäteknologiaa on tällä hetkellä saatavilla monipuolisesti ja joitakin tuotteita kohtuuhintaan. Kuluttajan kannalta tämä on hyvä asia, mutta toisaalta tuotepaljous johtaa helposti valinnanvaikeuteen. Hankkeessa kerättyjen kokemuksien perusteella tällä suurin osa tuotteista on ikäihmisille liian vaikeita käyttää ja omaksua. Laitteiden käyttäminen vie hyvin usein liian paljon aikaa ja niistä saatava hyöty jää täten pieneksi. Tämä korostuu henkilöillä joilla ei ole tietoteknistä osaamista tai heillä on alkava muistisairaus, tekniikan käyttöönottokynnys on korkea ja he tarvitsevat paljon opastusta laitteiden ja palveluiden käytöstä.

Viesti laite‐ ja ohjelmistovalmistajille on selkeä; laitteista ja palveluista tulee kehittää vielä yksinkertaisempia ja helppokäyttöisempiä. Ehkäpä ikääntyvä tietotekniikan parissa kasvanut sukupolvi ottaa tekniikan paremmin vastaan kuin nykyiset seniorimme.

Toteuttaja
Itä-Suomen yliopisto, ympäristötieteen laitos, ympäristöinformatiikan tutkimusryhmä

Hankkeen liitynnät muihin hankkeisiin
Kuopion kaupunki, Pihkassa Männistöön -hanke

 

Julkaistu 28.11.2016 klo 16.22, päivitetty 5.12.2016 klo 9.42