Pihkassa Männistöön

Yhteistyöllä ja ennakkoluulottomilla kokeiluilla rakennetaan ikäystävällinen ja osallistuva asuinalue.

Hankkeen keskiössä olleeseen vanhaan kouluun saneerattiin hyvinvointipalveluja tuottava palvelukokonaisuus, Mäntykampus. Hankkeessa luotiin uusia käytäntöjä asuinalueiden poikkihallinnolliseen kehittämiseen. Alueelle koottiin toimijoiden verkosto, jonka toimijat järjestivät yhteistyössä muun muassa Männistön alueen joulutapahtuman. Verkoston keskiössä on asukasyhdistys ja siihen kuuluu järjestöjen toimijoita, kaupungin ja yritysten edustajia sekä alueen asukkaita. Alueelle suunnitellusta asukastuvasta laadittiin asukkaiden kanssa kaupungin mallin mukainen tarveselvitys, johon kerättiin tarpeet ja toiveet toiminnasta. Tarveselvitys on kaupungin tilakeskuksella, jossa selvitetään tarpeisiin vastaavat tilat. Sekä verkosto että asukastupa tulevat olemaan tärkeässä asemassa, kun Kuopion lähidemokratiamallia viedään lähiöihin.

Alueen ympäristön tilaa muun muassa esteettömyyden kannalta selvitettiin erilaisin menetelmin. Hankkeen kokemuskahvilassa innostettiin asukkaita kokemusasiantuntijoiksi ja kerättiin tietoa koetusta ympäristöstä luovin menetelmin. Mäntykampuksella järjestettiin karttatyöpaja alueen esteettömyydestä ikäihmisten kanssa. Parkourturissa havainnointiin lähiympäristöä lasten kanssa liikunnan lomassa. Myös nuorille järjestettiin karttatyöpaja. Työpajoissa ja tapahtumissa nousseita asioita on viety eteenpäin kaupungin ympäristöpuolelle. 

Yhteisöllistä toimintaa taideprojektin muodossa

Mielenkiintoisena kokonaisuutena hankkeessa oli asukkaita osallistava Mäntykampuksen taideprojekti. Tässä asukkaita osallistavassa taidehankkeessa yhteisötaiteilijat järjestivät Männistön palveluasunnoissa asuville ikäihmisille ja kaupunginosan muille asukkaille yhteisöllistä toimintaa kevään 2015 aikana.

Toiminnassa käytettiin ympäristö-kasvatuksen ja kuvataiteen keinoja ja tuotiin ihmisiä lähemmäksi toisiaan ja omaa lähiluontoaan esimerkiksi työpajojen lähiympäristön havainnointikävelyiden kautta. Projektissa osallistettiin asukkaita uuden asuinalueensa kehittämiseen ja hankkeen loppupuolella, syksyllä 2015 alueelle toteutetun taideteoksen suunnitteluun. Projektilla oli poikkihallinnollinen ohjausryhmä.

Valmistunut Mäntykampus toimii ikäihmisiä koskevien pilottien alustana

Uudenlainen ikäihmisten palvelukeskus Mäntykampus moninaisine hyvinvointia edistävine toimintoineen on valmistunut. Mäntykampusta käytetään monien kaupungin ikäihmisiä koskevien pilottien alustana. Pihkassa Männistöön -sisarhankkeen SENER-tutkimushankkeen tuloksia ollaan hyödyntämässä Mäntykampukseen suunnitteilla olevassa ikäihmisten teknologian koulutushankkeessa.

Alueen lähipalvelumallin rakentaminen on käynnistetty ja työ jatkuu hankekauden jälkeenkin poikkihallinnollisena yhteistyönä, osana Kuopion ikääntyneiden lähipalvelualueiden kokoamista ja Kuopion lähidemokratiamallin rakentumista.

Hankkeessa pienet toimenpiteet ja uudet kokeilut ovat tuoneet yhteisöllisyyttä kampukselle ja koko alueelle. Yhteistyö asukasyhdistyksen ja muiden toimijoiden kanssa oin hyvällä mallilla ja alueverkosto jatkaa toimintaansa. 

Hankkeessa saatiin hyviä kokemuksia uudenlaisista kehittämismalleista. Tämän lisäksi poikkihallinnollista kehittämismallia juurrutettiin ja siitä saatiin hyviä kokemuksia.

Hankkeen aikana valmistunut Kuopion asukas- ja kylätalotoiminnan kehittämissuunnitelma tehtiin laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Männistön asukastupaprosessia viedään eteenpäin suunnitelman mukaisesti.

Yhteisöllisen taideprojektin lopputuloksena Mäntykampuksen pihan rampin seinään valmistui taiteilijoiden toteuttama taideteos.

Hankkeen merkittävimmät opit

  • Pieni ohjausryhmä on toimiva.
  • Poikkihallinnollinen työ tuo uusia näkökulmia.

Toteuttaja
Kuopion kaupunki

Hankkeen liitynnät muihin hankkeisiin

Taideprojekti Mäntykampus oli myös osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Prosenttiperiaatteen edistämisohjelmaa 2014–2015

 

Hankkeessa tuotettu materiaali

Pihkassa männistöön -verkkosivut

Julkaisut ja raportit

  • Loppuraportti
  • Parkourtur-raportti
  • Kokemuskahvilan raportti

Videot

”Kokemuskahvila” -videot:

Taideprojektista on editointivaiheessa video, joka valmistuu talven 2016 aikana.

 

Tutkimushanke

Helppokäyttöistä ikäteknologiaa itsenäisen asumisen edistämisessä
SENER-hankkeen tavoitteena oli tarkastella osallistavien senioripalveluiden merkitystä syrjäytymisen, turvallisuuden, viihtyvyyden ja alueellisen imagon näkökulmista. Tutkimus toteutettiin kahtena pilottina Kuopion Männistössä. Tutkimukseen valituille senioreille ja tarvittaessa lähiomaisille (omaishoitaja) luovutettiin hankkeen ajaksi käyttöön laitteita ja palveluita, jotka edesauttoivat ja tukivat itsenäistä elämää.  Lue lisää.
Julkaistu 28.11.2016 klo 16.24, päivitetty 5.12.2016 klo 9.42