Lisää kohtuuhintaisia asuntoja

Uutinen 2.9.2016 klo 11.13

Hallituksen vuoden 2017 talousarvioesityksessä korkotukivaltuutta on yhteensä 1 410 miljoonaa euroa.  160 miljoonalla eurolla korotettu valtuus mahdollistaa noin 9 000 uuden korkotukiasunnon rakentamisen.  Hallitus haluaa nimenomaan lisätä asumisoikeusasuntotuotantoa, johon on tarkoitus varata ensi vuoden käyttösuunnitelmassa 390 miljoonaa (tänä vuonna 230 miljoonaa).  Lue lisää

Budjettiriihen linjausten mukaisesti pitkän korkotuen omavastuukorko on puolitettu. Vuokra-asuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista varten myönnettävissä pitkissä korkotukilainoissa lainansaajan maksettavaksi jäävä omavastuukorko laskee 3,4 prosentista 1,7 prosenttiin. Muutos koskee sekä tavallisia että erityisryhmien vuokra-asuntoja aikajaksolla  1.8.2016-31.12.2019. Asetus astuu voimaan lokakuun alusta ja ARA korjaa elo-syyskuussa tehnyt lainapäätökset uuden asetuksen mukaisiksi.