Kun Suomesta tähyillään maailmalle kohteita, joista voidaan löytää tekemisen mallia palveluasumiseen, katseet usein kääntyvät joko muihin Pohjoismaihin tai Hollantiin.
Hollannissa onkin panostettu varsin paljon ikääntyneiden asumisen ja palveluiden ympäristöihin.
Ikäihmisille suunnatussa asumisessa yhteisöllisyys nousee rakentamisen keskiöön. Yhteisöllisyyttä tuetaan monin keinoin. Kerrostalorakentamisessa se näyttäytyy muun muassa luhtitaloille tyypillisinä kiinteistöä kiertävinä yhteisparvekkeina. Yleisesti ottaen piharakentamiseen on panostettu ja taloille leimallista on usein viihtyisä ja vehreä sisäpiha, jossa kokoontuminen on helppoa.
Hollannissa omistus- ja vuokra-asumista on sujuvasti sijoitettu samalle tontille. Osasyy tähän löytyy Hollannin vuokra-asumisen mallista, jossa varsin tiukka vuokrasäännöstely on johtanut siihen, että suuret vuokraasuntoja omistavat säätiöt myyvät jatkuvasti omaisuuttaan joko tonttien, kiinteistöjen tai rakennuttamiensa uudisrakennusten muodossa. Tulot vuokrista eivät yksistään riitä kattamaan vuokralla olevien kiinteistöjen menoja. Tämä on johtanut siihen, että Hollannin vuokramarkkinoilla toimivat käytännössä vain suuret toimijat, joilla on riittävästi ja jatkuvasti myytävää omaisuutta.
Vuokrasäännöstelystä voi olla montaa mieltä, mutta hollantilaiset kansalaistoiminnan mallit tarjoavat esimerkkejä, joita soisi kopioitavan Suomeenkin. Asukkaiden yhteisissä toimintatiloissa saatetaan tarjoilla pientä maksua vastaan paikallisten vapaaehtoistoimijoiden voimin illallisia. Yhdessä vierailemistani toimintakeskuksista oli muodostunut käytännöksi se, että erilaiset yhdistykset saavat talosta toimistotiloja ilman vuokraa käyttöönsä, kun antavat vastineeksi vapaaehtoistyötä kaupunkilaisten hyväksi.
Hollannissa kansainvälistäkin mainetta niittänyt tehostetun palveluasumisen malli, De Hogeweyk Weespissä, on samoin varsin vaikuttava kokonaisuus. Hoivakoti oli rakennettu yksi- ja kaksikerroksiseksi talojen kokonaisuudeksi, joissa oli yhteensä 153 asukasta. Kylä muistutti pientä kaupunginosakorttelia katukyltteineen, teattereineen, kauppoineen ja puistoineen. Kylän asukkaat asuivat 6–7 hengen ryhmäkodeissa niin, että heillä oli jokaisella oma huone ja tämän lisäksi iso yhteinen keittiö ja olohuone sekä pari yhteistä kylpyhuonetta.
Tärkeintä asumisessa ja hoidossa vaikeaasteista dementiaa sairastavien ikäihmisten kanssa oli ylläpitää tavallisia arjen rutiineja sekä asukkaan omaa elämäntapaa. Tätä varten asumisyhteisöt oli tehty elämäntavan mukaisiksi. Asukkaat, joilla oli yhteisiä kiinnostuksen aiheita ja samanlainen tausta, asuivat samoissa yhteisöissä. Kyläksi rakennettu hoivakoti toimi kuten tavallinen asuinympäristö, jossa oli oikeus kulkea kaikkialle. Asukkaan normaalia elämää tuettiin muun muassa tekemällä päivittäin käynti hoitajan tuella kylän kauppaan. Kaupasta ostettiin ruokatarvikkeita, joista tehtiin yhdessä ruokaa omassa kodissa. Samasta kaupasta saattoi myös ostaa lehden, kukkia tai viiniä. Tällä ajatuksella hoidettuna asiakkaina olevien vanhusten lääkkeiden käyttö oli mitatusti muita hoivakoteja vähäisempää, käytöshäiriöt samoin.
Oman kodin askareet ja useat harrastukset sekä niitä tukeva turvallinen ja kaunis ympäristö tekevät paljon. Toive iäkkäillä asiakkaillamme on, että ”arki jatkuisi”. Osa hollantilaisen hoivakodin asukkaista muistutti siitä, mitä dementia sairautena on; kommunikointi on rajallista tai se jopa puuttui. Tässä hoivakylässä oli ymmärretty, että elämän ei silti tarvitse muuttua rajatuksi tai merkityksettömäksi.