Rossilahden malli Cruisen tapaan

 
Mission: Impossible. Näin myönnän ajatelleeni, kun ympäristöministeriö kesäkuun lopussa asetti ARAn ylijohtajan Hannu Rossilahden selvitysmieheksi tekemään eh­dotuksen uudesta kymmenen vuoden väli­mallista vuokra-asuntotuotantoon. Taustal­la oli vuosia vellonut vatvonta ja edelliseltä hallituskaudelta kaksi päin seinää päätynyt­tä yritystä uuden mallin luomiseksi. Arve­lin, että Rossilahti tarvitsee vähintään Tom Cruisen tähdittämän toimintaelokuvan san­karin supervoimat selviytyäkseen voittajana hankkeesta.

Yllätys ei olisi voinut olla isompi ja iloi­sempi, kun ympäristöministeriö julkisti 10. marraskuuta, vain kymmenen päivää loka­kuun aikarajan jälkeen, Rossilahden suun­nitelman lyhyestä korkotukimallista. Ja millaisen suunnitelman! Se näyttää taitavasti kiertävän erilaisten reunaehtojen asetta­mat ansat ja – rakennuttajatahoilta saatu­jen ensikommenttien perusteella – täyttä­vän tärkeimmän tehtävänsä, eli lisäävän markkinahintaista edullisempaa vuokra-asuntotuotantoa. Ehdotettu malli on esityksen mukaan kustannustehokas, joustava, vähäriskinen, EU-säädösten mukainen ja yksinkertainen valvoa. Kun ennen on tarjottu yhtä ratkaisua kaikille, se ei ole istunut kenellekään. Uusi malli sen sijaan on suunniteltu mukautu­vaksi toimijoiden vaihteleviin tarpeisiin ja erilaisiin suhdannetilanteisiin.

Kymmenen vuoden sijasta laina-aika voi pisimmillään venyä kolmeenkymmeneen­kin, mutta välimalliksi sitä voidaan kutsua sekä tuotantoehdoiltaan että lopputulok­seltaan. Sen avulla on mahdollista tuottaa asuntoja, joiden vuokra asettuu voimak­kaammin tuetun ja tiukemmin säännellyn sosiaalisen asuntotarjonnan sekä vapaara­hoitteisten vuokra-asuntojen väliin.

Miksi Rossilahti sitten onnistui mahdot­tomassa tehtävässään? Vastaus löytyy sel­vitysraportista, joka on erinomaisen perin­pohjainen, analyyttinen ja selkokielinenkin – ja pitäisi määrätä pakolliseksi oppimää­räksi jokaiselle, joka puuhaa asuntopolitii­kan ja etenkin asumisen tukijärjestelmien kanssa. Yli-inhimillisten keinojen sijasta Rossilahti käytti jokaisen ulottuvilla olevia konsteja. Kolmas yritys välimallin luomiseksi tuotti tulosta etenkin kolmesta syystä:

1. Menneen tuntemalla voi ymmärtää nykytilanteen ja nähdä tulevaan
Ennen uuden mallin miettimistä on tehty ansiokas katsaus tuotantotukijärjestelmän syntyihin syviin aina 1940-luvun lopusta ja 70-luvun rakentamisen hulluista vuosista näihin päiviin. Olennaisinta on syy-seuraus­suhteiden avaaminen sekä johtopäätelmät, joihin on kirjattu opit jatkoa varten.

2. Kysyvä ei tieltä eksy
Mallin luomisessa melko poikkeuksellista oli se, että siitä pyydettiin laajalti lausunto­ja ennen kuin sen laadinta edes alkoi. Lisäk­si järjestettiin seminaaritilaisuus ja käytiin vuoropuhelua lausuntojen pohjalta. Näin saatiin jo ennalta läpivalaistua toisistaan suurestikin poikkeavat näkökulmat ja tun­nistettua eri tahojen kipupisteet.

3. Pragmaattisuus selättää ideologisen jyrkkyyden
Rossilahdella oli selkeä missio. Tavoittee­na oli malli, joka olisi ”alan toimijoita kiin­nostava, loisi uutta tuotantoa ja edistäisi kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista suurimpiin kasvukeskuksiin”. Aiemmat eh­dotukset kaatuivat jo lausuntovaiheessa, koska ne kompastuivat tavoitteen ensim­mäiseen ja siten myös kahteen seuraavaan kohtaan. Toimijat nähtiin liiaksi pahiksen roolissa, jotka yrittävät vain hyötyä muiden ahdingosta. Tällä kertaa haettiin avoimin mielin umpikujasta ulospääsyä, siten että eri osapuolten mahdollisuudet ja riskit oli­sivat tasapainossa.

Samalla Rossilahti tuli pesseeksi kasvon­sa sen jäljiltä, kun kuraa järjestelmän toi­mimattomuudesta on välillä heitetty ARAn päälle. Ja keikuttipa takavuosien asuntomi­nisteri tuoliakin ylijohtajan alla. Niin myös Vaarallinen tehtävä -elokuvan ykkösosas­sa Cruisen esittämä Ethan Hunt -niminen agentti kohtasi syytöksiä omiltaan, etsi oi­keat syypäät ja puhdisti maineensa.

Yksin ei Rossilahti tietenkään toiminut, vaan työhön on osallistunut useita ARAn asiantuntijoita. Urakka ei myöskään ole lo­pussa vaan vasta alussa, sillä nyt on ympä­ristöministeriön virkamiesten vuoro näyt­tää kykynsä ja viimeistellä kelpo lakiehdotus hallituksen esitykseksi.

Selvitysraportti tarjoaa runsaasti aineksia myös jatko-osiin. Seuraavaksi pitäisi käydä 40-vuotisen korkotukimallin valuvikojen kimppuun. Pulaa tonttimaasta tai kustan­nuksia nostavia kaavoitusvaatimuksia ei myöskään saa unohtaa. Raportti sisältää (lu­vussa 1.5) rajoja rikkovan ajatusleikin, jolla kunnat voitaisiin saada lisäämään kohtuu­hintaiseen vuokra-asuntotuotantoon suun­nattua tonttitarjontaansa. Puute kun ei taida olla tonttimaasta vaan motivaatiosta. Kyse on kuntien omasta eloonjäämistaistelusta.

Rossilahti heittää pallon rakentajillekin: Jotta vuokrat saadaan edullisiksi valtion tu­kimahdollisuuksien huvetessa, pitää etsiä entistä enemmän tapoja rakennus- ja elin­kaarikustannusten alentamiseksi. Koska ra­kennushankkeen kustannuksista valtaosa lukitaan kaavoitus- ja suunnitteluvaiheessa, urakoitsijan keinot ovat rajalliset. Jos on ma­ratonilla tunnin jäljessä kärkeä, ei loppusuo­ralla pysty kirimään eroa umpeen. Tai Tom Cruiselta onnistuisi epäilemättä tämäkin, mutta rakentajat tarvitsevat rinnalleen ko­ko ketjua ja uudenlaisia hanke-, hankinta- ja toimintamalleja.