Asuntomarkkinoiden kahtiajako syvenee

Uutinen 4.5.2015 klo 13.53

Asuntomarkkinoiden kahtiajako kasvukeskuksiin ja väestöään menettäviin kuntiin näkyy entistä selvemmin, ilmenee ARAn asuntomarkkinakatsauksessa.  Monissa kasvukeskuksisa vuokra-asuntoja hakevien jonot kasvavat, mutta maakunnissa on myös entistä enemmän tyhjiä asuntoja.

Vuoden 2014 lopulla ARA-vuokra-asuntoa jonotti koko maassa 106 500 kotitaloutta, mikä on 3,8 % enemmän kuin edellisen vuoden lopussa. Hakijoista 43 % oli pääkaupunkiseudulta.

Pääkaupunkiseudulla markkinatilanne on kiristynyt vuodesta 2005 lähtien, poikkeuksena vain vuosi 2008. Kysynnän ja tarjonnan välinen erotus kasvukeskuksissa kohosi vuonna 2014 yli 46 000 asuntoon. Helsingissä ARA-asuntoa jonotti yli 30 000 kotitaloutta.

Samaan aikaan tyhjiä ARA-asuntoja oli koko maassa peräti 7 200; määrä lisääntyi kolmantena vuonna peräkkäin. ARA-asunnoista oli ylitarjontaa lähes joka toisessa kunnassa.

Pitkittynyt taantuma on lisännyt vuokra-asuntojen kysyntää omistusasumisen kustannuksella. Omistusasuntojen kauppamäärät ovat laskeneet ja hintojen nousu on pysähtynyt. Tilanteesta ovat hyötyneet vuokra-asuntojen omistajat ja asuntorahastot, jotka ovat hankkineet runsaasti uusia vuokra-asuntoja kasvukeskuksista kolmen viime vuoden aikana.

Vapaarahoitteisen vuokratarjonnan lisääntyminen ei ole hillinnyt vuokrien nousua pääkaupunkiseudulla, jossa ne nousivat 5,2 % vuonna 2014. Helsingissä vapaarahoitteiset vuokrat olivat jo lähes 50 % ARA-asuntojen keskivuokria kalliimpia. Muissa kasvukeskuskaupungeissa hintaero vaihteli 9 - 23 % välillä. Muualla Suomessa ARA-vuokrat olivat 192 kunnassa kalliimpia kuin vapaarahoitteiset.

Lue lisää: Auntomarkkinakatsaus 1/2015