Valokuvat kertovat lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä asuinaluekokemuksista

ASLAKO-hankkeen julkaisema raportti pitää sisällään hankkeessa kerättyä hyvinvointiin liittyvää valokuva-aineistoa. Hankkeessa tuotetun tiedon perusteella lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia ja osallisuutta asuinalueellaan voidaan tukea, ja asuinympäristöjä kehittää lapsiperheille sopiviksi.

Lapsia ja nuoria (N = 16) pyydettiin valokuvaamaan paikkoja, missä he viettävät aikaa ja joissa heidän on hyvä olla. Lisäksi heitä pyydettiin valokuvaamaan hyvää oloa tuottavia tilanteita. Valokuvien ottamisen jälkeen järjestettiin valokuvahaastattelu, jossa lapsi/nuori kertoi valokuvista ja niiden taustalla olevista merkityksistä.

Lähiympäristön toiminta-mahdollisuudet tärkeitä lapsille

Lasten tuottamassa valokuva-aineistossa korostuu lähiympäristön lapselle tarjoamien toiminta-mahdollisuuksien tärkeys niin Liipolan lähiössä, kaupungin kehysalueilla kuin keskustan alueella. Lapset eivät arvosta rivissä olevia kukkaistutuksia tai sileäksi ajettua nurmikkoa pihamaalla, sen sijaan luonnonelementtien säilyttäminen asuinympäristössä on lapsille tärkeää. Kerrostalojen välisiltä rakentamattomilta alueilta löytyvät kivet, puut, sammaleet ja lätäköt tarjoavat lapselle mielenkiintoisen leikkiympäristön.

Luonnonelementtien lisäksi lapsille tärkeitä ovat myös rakennetut leikkiympäristöt. Nuorille merkityksellisiä paikkoja ovat myös kauppakeskukset, joissa tavataan kavereita. Keskustan nuorisotiloja käytetään harvoin tai ei lainkaan. Liipolan koulun oppilaat ovat löytäneet asukastila Toimelan, myös muutamat alle kouluikäiset lapset käyvät siellä äitinsä kanssa. Liipolassa asuvat nuoret käyttävät mieluummin kävelymatkan päässä Launeella sijaitsevaa nuorisotilaa.

Suhde luontoon erilainen eri ikäisillä

Lapset ja nuoret kuvasivat paljon luontoa. Järvet, metsät, rannat, taivas ja kivet ovat esimerkkejä paljon kuvatuista paikoista. Kysyttäessä lempikuvaa, valitsivat lapset ja nuoret usein kuvan lempipaikastaan luonnossa. Nuorten luontosuhteessa korostuvat rentoutuminen ja rauhoittuminen.  Sen sijaan pienempien lasten suhde luontoon on enemmän toiminnallinen. He ottavat aktiivisemman roolin ja löytävät lähiluonnostaan leikkimisen, liikkumisen ja toiminnan mahdollisuuksia mitä moninaisimmista paikoista.

Koti, ystävät ja harrastukset

Lapset ja nuoret kuvasivat kotitaloaan ja kertoivat valokuvahaastatteluissa kodin ja kodissa asuvan perheen olevan heille erittäin tärkeä osa elämää. Äiti ja isä, sisarukset, isovanhemmat sekä muut sukulaiset ovat lapselle tärkeitä. Myös lemmikkieläimet tuovat iloa lapsen ja nuoren elämään. Kaverit ovat tärkeitä, erityisesti nuoret valokuvasivat usein ystäviään.

Erilaiset harrastukset kuuluvat lasten vapaa-aikaan. Ulkona oleilun ja kavereiden kanssa leikkimisen sekä erilaisten pelien pelaamisen lisäksi lasten harrastuksiin kuuluvat erilaiset kerhot ja ohjatut liikuntaharrastukset. Lapset ja nuoret kuvasivat usein myös iloa tuottavia välineitä kuten leluja, tavaroita ja pelejä.

 
Lue lisää raportista alla.
Lisäksi hankkeen tuloksia on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 6/2014 artikkelissa "Honkanen Kati & Poikolainen Jaana: Asuinalueet lapsiperheiden vanhempien hyvinvointiympäristöinä?"

Julkaistu 1.4.2015 klo 13.37, päivitetty 17.7.2015 klo 14.54