Helsinkiläisten asunnottomuuspolut -tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa eri väestöryhmille ominaisia asunnottomuuspolkuja: mistä asunnottomaksi päädytään, missä asunnottomuuden aikana majoitutaan ja miten sen päättävä asuminen lopulta järjestyy.
Tutkimuksessa kartoitettiin asumista asunnottomuutta ennen, jälkeen ja sen aikana, sekä asunnottomuuteen johtaneita elämäntilanteita ja siitä poistumiseen vaikuttaneita tekijöitä postikyselyn avulla. Kysely suunnattiin helsinkiläisille, jotka olivat olleet väestötietojärjestelmässä kirjautuneina vailla vakinaista asuntoa oleviksi, mutta joiden VVA-oleskelu oli päättynyt. Kyselyn vastausprosentti jäi alhaiseksi (17 %), mutta vastaajien jakaumat useimpien taustatekijöiden, erityisesti iän, suhteen vastasivat melko hyvin perusjoukkoa. Vastanneista 76,5 %:lla VVA-kirjauksen syynä oli asunnottomuus ja asunnon saamisen vaikeus, kun taas 23,5 % oli kirjautunut VVA:ksi muusta syystä.
Asunnottomuuteen johtavia yleisimpiä syitä ovat elämäntilanteen muutokset, kuten erot, muutto toiselle paikkakunnalle ja vuokrasopimusten päättyminen itsestä riippumattomista syistä. Erityisesti nuorilla myös liian suuret asumiskustannukset ja lapsuudenkodista itsenäistymiseen liittyvät ongelmat johtavat asunnottomuuteen. Elämäntilanteiden taustalla osalla on myös talousvaikeuksia ja työttömyyttä. Uuden asunnon saamisen yleisimpiä esteitä ovat mm. korkea hintataso, häiriömerkinnät luottotiedoissa ja vuokratakuut. Suurin osa saa jakson ajaksi majapaikan ystävien ja sukulaisten luota, vain pieni osa turvautuu asunnottomien palveluihin. Kokemukset ulkona ja julkisissa tiloissa, autossa ja leirintäalueella majoittumisesta olivat kuitenkin kyselyn mukaan melko yleisiä.
Klusterianalyysin avulla tyypiteltiin kyselyyn vastanneiden asunnottomuuspolkuja. Sen tuloksena löytyi 8 klusteria, toisistaan poikkeavaa asunnottomuuspolkua. Analyysin tuloksena saadut asunnottomuuspolut luokiteltiin 3 ryhmään: kitka-asunnottomiin, joilla asunnottomuus ratkesi sukulaisten ja ystävien luona vietetyn jakson jälkeen sopivan omistus- tai vuokra-asunnon löydyttyä (40 %); huono-osaisiin, usein pitkäaikaisasunnottomiin, jotka joutuivat turvautumaan asunnottomien palveluihin päättääkseen asunnottomuutensa (19 %); sekä tähän väliin sijoittuviin epävarmempien asumisurien ryhmään (41 %). Nuorilla jakaumat painottuivat selvästi parempiin klustereihin: nuorista puolet kuului kitka-asunnottomien ryhmään, 41 % epävarman asumisuran ryhmään ja vain 7 % huono-osaisimpien asunnottomien klustereihin.
Todennäköisyyttä kuulua heikoimpiin klustereihin, joissa oli jouduttu turvautumaan asunnottomien palveluihin, kasvatti alhaiset, alle 1500 euron ja erityisesti alle 500 euron, kuukausitulot ja vähensi alle 30 v. ikä. Miehillä heikompien polkujen todennäköisyys oli jossain määrin yleisempää. Todennäköisyyttä kasvattivat opintojen keskeytyminen, läheisen kuolema, jossain määrin mielenterveysongelmat, luottotietomerkinnät, vuokravelat ja se, ettei elämäntavan tms. syyn takia ollut lainkaan etsinyt asuntoa. Niillä, jotka katsoivat VVA-kirjauksensa olevan jatkumoa lapsuudesta asti kasautuneille vaikeuksille, oli suurempi todennäköisyys kuulua heikompiin klustereihin.
Julkaisun tiedot
Tekijät: Eeva Kostiainen ja Seppo Laakso (Kaupunkitutkimus TA Oy)
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 1 | 2015. Lahti 2015.
ISBN 978-952-11-4424-0 (PDF)
ISSN 1797-5514 (verkkojulk.)