”Olin vuonna 2010 konsulttina kehittämässä ympäristöministeriön Peter Fredrikssonin johdolla kaupunki-innovaatioiden toimintamallia. Halusimme luoda käyttäjillä kokeiltuja, käytäntöön vietyjä, järjestelmää muuttavia liiketoiminnallisia tai yhteiskunnallisia innovaatioita, joita voitaisiin levittää, skaalata sekä kotimaassa että kansanvälisesti. Julkisten toimijoiden lisäksi saimme mukaan Aalto-yliopiston, Tekesin sekä kourallisen ideasta kiinnostuneita yrityksiä. Kaupunki-innovaatioista tuli aluksi CityInnoNets ja Jätkäsaaren pilottikorttelin löydyttyä CIN-innovaatiokortteli. Myös ARA innostui ajatuksesta ja panosti kehittämisrahoitusta konseptin kehittämiseen.
Lähdimme kehittämään palvelevaa moduulikorttelia mutta päädyimme yhteisölliseen monisukupolvikortteliin. Näinhän hyvässä projektissa tapahtuu – emme täsmälleen tiedä mitä olemme tekemässä, mutta tiedämme, että olemme tekemässä jotain merkittävää.
Sukupolvienkorttelissa uskallettiin ajatella toisin, ja meillä oli rohkeutta edetä uudella tavalla. Keskeneräisistä asioista nimenomaan puhuttiin. Emme pelkästään yhdistelleet vaan loimme uutta muotoa ja sisältöä. Arkkitehti Mari Matomäki liimasi talot kortteliksi, yhdisti kulkemisen reiteiksi ja kokosi yhteisöllisyyden tiloiksi.
Tästä ei säästämällä selvitty, eikä rikkomatta vanhoja toimintamalleja. Ja yksinkertaisesti – jos hanke ei edennyt suunnitelmien mukaan, niin muutimme suunnitelmia. Kun moduulirakentaja vetäytyi, siirsimme painopisteen rakentamisteknologiasta korttelin sisältöön. Käyttäjiin ja heidän tarpeisiin ja unelmiin tutustuttiin työpajoissa. Muotoilijamme Kirsten Sainio löysi työn aikana monisukupolviasumisen Saksasta, ja tämä toimintamalli siirrettiin nopeasti korttelin kontekstiin – syntyi konsepti nimeltä yhteisöllinen monisukupolvikortteli.
Myös seinien lisäksi tarvitaan sisältöjä, kauniiden kuvien lisäksi pitää olla innostavia sanoja. Ehkä yksi Sukupolvienkorttelin menestystekijä olikin suomen kieli ja sen tuominen monipuolisesti suunnitteluun. Käyttäjäkokemus – käyttäjien äänet – kuvataan nimittäin sanoilla. Puhuimme korttelin kokoisuudesta, korttelin kolmansista huoneista, korttelin salaisuuksista ja korttelin ystävällisistä kasvoista. Yhteisöllinen kaupunkikortteli tarvitsi sekä sävelen että sanat, seinät ja sisällön.
Mutta koska asumisessa ihmiset ovat pääosassa, niin työmme on vasta alussa. Seuraavat seitsemän vuotta keskitytään yhteisölliseen monisukupolvielämiseen ja erityisesti siihen, miten ihmisten omat voimavarat ja unelmat tunnistetaan, miten niitä edistetään, tuetaan ja levitetään. Ja veikkaan että kaupunki-innovaatiot eivät tähän lopu...”