Sodan jälkeen Suomessa elettiin äärimmäisen niukoissa oloissa ja yhteiskuntaa jälleenrakennettiin. Noin 400 000:lle Karjalan siirtolaiselle oli löydettävä uudet kodit supistuneen Suomen rajojen sisältä.
Valtavan asuntotarpeen tyydyttämiseksi käynnistyi Arava-järjestelmä 1940-luvun lopulla: valtio antoi pääomia pääasiassa aravatalojen rakentamiseen. Aluksi rakennettiin pientaloja – tuhansia kautta maan.
1950-60-lukujen vaihteessa Suomessa muutti tuhansittain väkeä maalta kaupunkeihin työn perässä – osa siirtyi Ruotsiin saakka. Asumisen taso oli kaupungeissa vaatimaton ja asuntojen tarve valtava.
Aravan tehtävät siirtyivät vuonna 1966 uudelle keskusvirastolle, Asuntohallitukselle.
Suuri harppaus hellahuoneista kerrostaloihin
1960–70-lukujen valtava ponnistus oli noin 600 000 uuden asunnon rakentaminen noin kymmenen vuoden kuluessa. Määrä on noin 25 % koko nykyisestä asuntokannastamme. Valtio oli voimakkaasti mukana rakentamisessa Arava-järjestelmän kautta. Esimerkiksi vuonna 1974 valmistui 74 000 asuntoa, joista puolet oli arava-asuntoja, kun vastaavasti vuonna 2006 rakennettiin kaikkiaan vain 32 000 asuntoa. Asukkaiden näkökulmasta tuon ajan uudet kodit olivat iso harppaus parempaan asumiseen – pois hellahuoneista nykyaikaisiin kerrostaloihin.
Valtion mukana olo rakentamisessa jatkui läpi 1980-luvun. Rahamarkkinat vapautuivat 1980-luvun lopussa, ja asuntojen hinnat nousivat voimakkaasti.
Rakentamalla ylös laman kourista
Vuonna 1993 Asuntohallitus lakkautettiin, ja aravarakentamisen perinnettä ryhtyi jatkamaan Valtion asuntorahasto (ARA).
1990-luvun alun lama ravisteli Suomea perinpohjaisesti. Lamavuosina Suomen valtio oli hyvin tukalassa tilanteessa. Tällöin kehitettiin arvopaperistaminen, jolloin aravalainoja myymällä sijoittajille pystyttiin pitämään rakentamisen "pyörät pyörimässä". Tuolloin rakennettiin paljon asuntoja hyville paikoille.
Pahimpina laman vuosina noin ¾ rakentamisesta oli ARA-tuotantoa. Lähiöprojekti työllisti laman vuosina korjausrakentajia. Näin ARA oli mukana vetämässä Suomea ylös laman kurimuksesta.
Laman jälkeisinä vuosina rakentaminen jatkui aiempaa tasaisemmin. ARA-rakentaminen laski ensin 30 %:iin ja sitten 10 %:iin. Nykyisin yhteiskunta ei ole mukana rakentamisessa yhtä paljon kuin menneinä vuosina. Haasteet eivät ole kuitenkaan loppuneet.
Eteenpäin uusin haastein
Etenkin pääkaupunkiseudulla on huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Tätä pidetään jo uhkana Suomen talouskasvulle.
Väestön ikääntyminen tulevina vuosina kiihtyvällä vauhdilla merkitsee sitä, että uusille erilaisille palveluasunnoille on suuri tarve. Tämän lisäksi tarvitaan toimia, jotta asuntoja saadaan esteettömiksi, jolloin vanhukset voisivat asua omissa asunnoissaan mahdollisimman kauan. Tästä hyvänä esimerkkinä on valtakunnallinen hissiohjelma.
Myös muille erityisryhmille tarvitaan asuntoja, esimerkiksi kehitysvammaisten laitosasuminen ollaan poistamassa ja tarvoiteena on itsenäinen asuminen. ARA on hankkeissa mukana.
Lisäksi olemassa oleva vanheneva asuntokanta on haasteellinen työkenttä. ARA-asuntokanta käsittää noin 400.000 asuntoa, joista valtaosa on tullut peruskorjausikään. Samalla rakennusten energiamääräykset ovat kiristyneet. ARA-tuotantoa onkin käytetty menestyksellä energiatehokkaan korjaamisen kehittämisalustana, esimerkkinä Suomen ensimmäiset nollaenergiakerrostalot Kuopiossa ja Järvenpäässä.