ARA-asumista Jätkäsaaressa: Sukupolvienkortteli – ainutlaatuinen yhteisöllisyyttä korostava konsepti

RSS
29.8.2018 ARAviestin toimitus
Sukupolvienkortteli_piha
Sukupolvienkorttelin sisäpihaa. Kuva: Setlementtiasunnot Oy.


Sukpolvienkortteli:
Setlementtiasunnot - Länsisatamankatu 34 (KarttaARA-kohde 16)
Hoas - Hyväntoivonkatu 6 (ARA-kohde 22)

Korttelikokonaisuuteen kuuluu yhteensä 262 asuntoa. Idea yhteisöllisestä korttelista syntyi Aalto-yliopiston verkostojohtamista tutkivan CityInnoNets-tutkimushankkeen pilottina (ns. CIN-kortteli), jossa haluttiin kokeilla aidossa ympäristössä, miten verkostojohtamista hyödyntämällä voidaan luoda uusi kaupunki-innovaatio. Korttelia suunniteltiin alun perin teräsmoduulisena, mutta moduulirakentajan vetäydyttyä vahvistettiin eri ikäisten asumisen yhteisöllisen asumisen ideaa, jonka pohjalta syntyi myös korttelin nimi Sukupolvienkortteli. Tekesin lisäksi (Aalto-yliopiston CityInnoNets-hanke) korttelia ovat olleet kehittämässä myös ARA (kehittämisrahoitus), ympäristöministeriö (Kaupunki-innovaatiot-ohjelma) sekä Helsingin kaupunki (Kehittyvä kerrostalo -ohjelma).

Sukupolvienkortteli valmistui vuosien 2016-2017 kuluessa. Se on saanut Vuoden 2017 Parhaat ARA-neliöt -palkinnon sekä Yhdyskuntasuunnittelun seuran vuoden 2018 Rakentamisen Ruusu -palkinnon. Sukupolvienkortteli on saanut myös suurta kansainvälistä huomiota, siihen on tutustunut vierailijaryhmiä yli 10 eri maasta.

Sukuupolvienkortteli_asukastila
Sukupolvienkorttelin yhteistilaa. Kuva: Arkkitehtitsto Hedman&Matomäki

Hoas:in ja Setlementtiasuntojen talot on rahoitettu ARAn korkotukilainalla. Setlementtiasuntojen talon 113 asunnosta 20 on eri kerroksiin sijoitettua vaikeasti liikuntavammaisten asuntoja, joiden rakennuttamiseen saatiin ARAn investointiavustusta. Sukupolvienkorttelin innovaatioina ovat korttelin yhteistilojen (n. 260 m2) keskittäminen yhteen paikkaan, korttelin läpikulkeva sisäkatumainen kävely-yhteys sekä yhteisöllisyyttä edistävä ns. korttelivalmentajapalvelu. Yhteistiloina ovat monikäyttöinen yhteistila, iso korttelipesula, laadukas kuntosali sekä kaksi pienempää harrastehuonetta (DIY-huone ja soittohuone). Yhteiset saunatilat ovat ARA-taloissa katolla kaikkien asukkaiden käytössä. Korttelissa on myös liiketila, jossa toimii ravintola Polku.

SukupolvienkortteliH
Sukupolvienkortteli, Hoas:in opiskelija-asuntoja Hyväntoivonkatu 6.Kuva @iiro Rautiainen, Asuntomessut
Info_sukupolvienkortteli
Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.