ARA peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman

Uutinen 4.6.2018 klo 11.46

ARA on päättänyt 4.6.2018 peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman, koska Nuorisosäätiön toiminta ei täytä lain yleishyödyllisyydelle asettamia vaatimuksia.

Nuorisosäätiö ei ole noudattanut aravalain ja korkotukilain yleishyödyllisyyssäännöksiä eikä ARAn antamia ohjeita. Nuorisosäätiöllä on muun muassa laajamittaisesti sellaista toimintaa, joka on aravalain ja korkotukilain vastaista. Lisäksi tähän toimintaan on kohdistunut korkea taloudellinen riski, ja yleishyödyllisten osien ulkopuolelle on annettu merkittäviä lainoja ja vakuuksia, vaikka se ei ole aravalain ja korkotukilain mukaan sallittua. ARAn lukuisista huomautuksista huolimatta Nuorisosäätiö ei ole tehnyt riittävästi toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Nuorisosäätiö ei enää täytä aravalaissa ja korkotukilaissa kerrottuja edellytyksiä yleishyödyllisyydelle.

ARA myös irtisanoo Nuorisosäätiön aravalainat ja lakkauttaa Nuorisosäätiölle maksettavan korkotuen, jos syy yleishyödyllisyysaseman peruuttamiseen ei poistu lain vaatiman puolen vuoden kuluessa eli 4.12.2018 mennessä.

”Nimeämisen peruuttamisella ei ole välitöntä vaikutusta Nuorisosäätiön asukkaiden asemaan tai ARAn rahoittamien asuntojen vuokriin. Tilanne on kuitenkin vakava ja poikkeuksellinen”, ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti sanoo. Tarkastuksen johdosta tehdyt toimenpiteet ovat välttämättömiä, sillä Nuorisosäätiön toiminta ei täytä laissa asetettuja vaatimuksia. ARAn tavoitteena on, että toimenpiteistä olisi mahdollisimman vähän kielteisiä vaikutuksia asukkaille.

LIITE: ARAn päätös nimeämisen peruuttamisesta

Lisätietoja :
Hannu Rossilahti, ylijohtaja ARA p. 029 525 0856
 
 

Lue lisää:

Nuorisosäätiön kuulemiskirje (24.2.2018)
Päätös lisäajan myöntämisestä (Päätös 26.2.2018)
Nuorisosäätiö ryhtynyt toimiin, ARA antanut käskyn (Tiedote 19.10.2018)
Nuorisosäätiön korjattava toimintansa yleishyödyllisyyslainsäädännön mukaiseksi (Tiedote 30.6.2017)