Erityisryhmien investointiavustus 2018: kohti kevyempiä asumisratkaisuja

Uutinen 30.11.2017 klo 10.24

Erityisryhmien investointiavustuksen haku vuodelle 2018 päättyi 8.11.2017. Ikääntyneiden asumisessa painopiste on siirtynyt tehostetusta palveluasumisesta senioriasumiseen sekä tuettuun asumiseen. Myönteistä on myös uusien asumisen konseptien kehittely.

Määräaikaan mennessä hakemuksia jätettiin ARAan 53, joissa oli yhteensä 1835 asuntoa. Mukana eivät ole edellisten vuosien tapaan opiskelija-asunnot, joihin on nykyisin jatkuva haku.

Aiempien vuosien tapaan investointiavustusta haettiin eniten ikääntyneiden hankkeisiin, 37 hanketta, joissa on asuntoja yhteensä 1522. Viime vuoteen nähden asuntoja on reilu 100 enemmän. Ikääntyneiden asunnot ovat pääasiassa uudistuotantoa. Perusparannettavia asuntoja on 122.  Kehitysvammaisten hankkeita haettiin 8, joissa on yhteensä 106 asuntoa. Osa asunnoista korvataan uudistuotannolla.

Vaikeavammaisille haettiin 20 asuntoa sijoittuvaksi tavalliseen kerrostaloon ja pitkäaikaisasunnottomille kaksi hanketta, joissa on yhteensä 50 asuntoa. Toinen on peruskorjaushanke ja toinen korvaava hanke, joten uusien asuntojen määrä tälle kohderyhmälle ei lisäänny. Nuorille haettiin kaksi hanketta, joissa on asuntoja yhteensä 137. Näistä 40 asuntoa on kohdennettu erityistä tukea tarvitseville nuorille.

Uusia asumisen konsepteja kehitelty senioreiden tuettuun asumiseen

Ikääntyneiden asumisessa painopiste on viime vuotiseen tapaan siirtynyt tehostetusta palveluasumisesta senioriasumiseen sekä tuettuun asumiseen. Myös uusia asumisen konsepteja on kehitelty tälle kohderyhmälle. Ikääntyneille haetuista asunnoista 74 % on kevyemmän tuen asuntoja (1127 asuntoa). Tehostettua palveluasumista, yhteensä 425 (26 %) on haettu ensisijaisesti muistisairaille vanhuksille, mukana myös muutamia peruskorjauskohteita.

Haettu hankemäärä jäi hiukan pienemmäksi kuin viime vuonna, mutta asuntomäärä pysyi ennallaan. Erityisryhmien investointiavustusta on haettu parina viime vuonna hieman vähemmän erityisesti ikääntyneille johtuen ensisijaisesti kolmesta seikasta:

  1. vapaarahoitteista tehostettua palveluasumista on rakennettu runsaasti viimeisten vuosien aikana ja siitä on jo ylitarjontaa monissa maakunnissa
  2. kunnat odottavat sote-ratkaisua ja epätietoisuus siitä, miten uudet hankkeet istuvat maakuntien palvelurakenteeseen, hillitsee asumispalvelujen lisäämistä
  3. monissa kunnissa on jo ARA-tuella saatu riittävästi tehostetun palveluasumisen kapasiteettia ja ikääntyneiden laitoshoidon purku on pääosin tehty, joten nykyisin asuntojen tarve painottuu kevyemmin tuettuun asumiseen