Monipuolista asiaa ja verkostoitumista ARAn seminaarissa

Uutinen 2.11.2017 klo 9.44

”Monipuoliset puheenvuorot, eri-ikäiset ja taustaiset puhujat ympäri Suomea sekä erinomainen tilaisuus verkostoitua alan toimijoiden kesken”, oli erään osallistujan mielestä seminaarissa parasta.

Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari veti Silja Serenadelle reilut parisataa asumisen asiantuntijaa kuulemaan ja pohtimaan, miten vastaisimme ajankohtaisiin asumiseen haasteisiin eri puolilla Suomea.

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen visioi avauksessaan kestävää tulevaisuuden kaupunkia, joka on vähähiilinen, älykäs, laadukas ja tietenkin viihtyisä paikka asua. ”Tärkeintä tietenkin on, että kaupunkeja ja yhdyskuntia uudistetaan ja kehitetään ihmisiä varten”, hän painotti.

Ajankohtaisista asuntopoliittisista toimista ministeri puuttui väestöltään vähenevien alueiden tilanteeseen ja lupasi helpotuksia kuntien vuokrataloyhtiöille. ARA-asuntojen asukasvalintojen tulorajoja koskevasta keskustelusta hän totesi, että valtion tukemat ARA-asunnot ovat lähtökohtaisesti asuntoa eniten tarvitseville, mutta järjestelmässä tarvitaan joustoa elämäntilanteiden muuttuessa.

Asunto-osuuskuntamallilla omistusasumista kohtuuhinnalla

ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti esitteli ministerin pyynnöstä keväällä 2017 tekemäänsä selvitystä asunto-osuuskuntamallista. ”Asunto-osuuskunnassa olisi matala kynnys omaan asuntoon valtion takauksella: kohtuuhintaista, hinnaltaan rajattua, aidosti omistusasumista”, Rossilahti sanoi. Uusi asunto-osuuskuntamalli olisi hyvä vaihtoehto myös täydennysrakentamiseen ja segregaation ehkäisemiseen.

Malli herätti aktiivista mielipiteiden vaihtoa – puolesta ja vastaan. Joidenkin mielestä pääkaupungissa on jo tarpeeksi erilaisia vaihtoehtoja – vuokra, omistus, asumisoikeus- ja hitas-järjestelmä – kun taas joku oli sitä mieltä, että uudet asukaslähtöiset ja oikeasti kohtuuhintaiset vaihtoehdot ovat tervetulleita etenkin kun asumistukimenot nousevat hurjaa vauhtia.

Uudistamisen monet keinot

Seminaarissa kuultiin tuoreimmat kehittämissuunnitelmat ja -toimet ympäri Suomen: Vantaan täydennysrakentaminen ja purkava uudistaminen, Vaasan monimuotoiset hankkeet keskustan täydennysrakentamisesta ja uuden kaupunginosan suunnittelusta sekä Kokkolan keskustan piristäminen täydennysrakentamalla. Pohjois-Suomessa kuntien vuokrataloyhtiöissä on tehty asuntokannan kokonaisvaltaista uudistamista myymällä, käyttötarkoitusta muuttamalla, purkamalla ja uudisrakentamalla, esimerkkeinä Enontekiö ja Rovaniemi.

Monissa esityksissä korostettiin, että yhdyskuntien ja kaupunkien kehittämisessä keskeistä on yhteistyö eri tahojen kesken. On myös tärkää ottaa asukkaat mukaan kehittämiseen.

Asumisen tilasta Euroopan tasolla kertoi Housing Europe’n Alice Pittini. Hänen mukaansa kaikissa Euroopan suurkaupungeissa on sama ongelma: asuntojen hinnat ja vuokrat ovat kohonneet nopeasti, jolloin keskiluokan on yhä vaikeampi tavoittaa itselleen sopivaa asuntoa.

Liikaa ohjelmaa?

ARAn laivaseminaarissa on tunnetusti tiukkaa asiaa tiiviiseen tahtiin. Aiempina vuosina saatujen palautteiden perusteella ohjelmaa on jo hieman väljennetty. Silti jo ensimmäisenä iltana joku huokaili, että seminaarissa on liikaa ohjelma. Hän saikin vinkin, että kun laivalla ollaan, voi kätevästi käydä välillä lepäämässä. ”Ei voi, kun ohjelma on niin kiinnostavaa”, hän vastasi.

Täältä löytyvät seminaarin esitykset

Taukoseminaari
Seminaarissa oli reilut 200 osallistujaa.
Seminaaria17
Vierailevana tähtenä Aina Inkeri Ankeinen.
Seminaaritauko17
Laivaseminaari17
 
Seminaariyleisöä17