Hissiavustukset vuonna 2016

Uutinen 8.10.2015 klo 9.05

Uutista päivitetty 13.11.2015

Hissi- ja esteettömyysavustuksia voi hakea edelleen vuonna 2016. Talousarvioesityksessä vuodelle 2016 korjaus- ja energia-avustusten määrärahat laskevat 25 miljoonaan euroon. Uusien hissien rakentamisavustuksiin arvioidaan olevan käytössä noin 14 miljoonaa euroa. Avustuksen ehtojen mahdollisista muutoksista ei ole vielä tietoa. Jos ehtoihin tai määrärahoihin tulee muutoksia, ARA tiedottaa niistä heti.

Kuluvan vuoden avustusten tilanne

Vuoden 2015 hissiavustusten määräraha loppui elokuussa. ARA on kuitenkin hissiavustuksen suuren kysynnän vuoksi käyttänyt lisäksi muista korjausavustuksista säästynyttä määrärahaa noin 7 miljoonaa euroa uusien hissien rakentamisen avustuksiin.

Alun perin vuodelle 2015 määrärahaa uusien hissien rakentamisavustuksiin oli 20 miljoona euroa. Sen arvioitiin riittävän noin 200 hissin rakentamiseen. Tällä hetkellä avustuksia on myönnetty 250 uuden hissin rakentamiseen.

Jälkiasennushissit, Heinola
Hissit voidaan asentaa kerrostaloon jälkeenpäin vaikka rakennuksen ulkopuolelle,kuten Heinolan Koulukatu 1:ssä. © Tapio Kallioinen, ARA