Vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaus- ja energia-avustuksiin lisää 10 miljoonaa – haku käynnissä

Uutinen 29.8.2014 klo 13.19

Ympäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) tiedottavat
  

 

Vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaus- ja energia-avustuksiin on saatu 10 miljoonan lisämääräraha vuodelle 2014. Käynnistynyt ylimääräinen haku päättyy 13.10.

Avustukset on tarkoitettu vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen tarveharkinnan perusteella sekä hissien rakentamiseen ja liikkumisesteiden poistoon. Lisämääräraha perustuu valtion ensimmäiseen lisätalousarvioon, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta.

”On hienoa, että näinä niukkuuden aikoina olemme saaneet lisää määrärahoja erityisesti tähän tarkoitukseen. Nyt onkin tärkeää, että avustuksia haetaan aktiivisesti, jotta määrärahat saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla”, kannustaa kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen.

Kunnat huolehtivat käytännössä ylimääräisestä hausta ja hoitavat tiedottamisen alueellaan. Haku ei koske muita kuntien myöntämiä korjaus- ja energia-avustuksia.

Hakuohje ja lomakkeet: