Valtakunnallinen hissihanke vauhdittaa esteetöntä asumista

"Hissi – Esteetön Suomi 2017" -hanke käynnistyi keväällä 2012. Sen tavoitteena on kaksinkertaistaa vanhoihin kerrostaloihin asennettavien hissien määrä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Hanke toteuttaa ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteita, sillä hissi mahdollistaa iäkkään ihmisen kotona asumisen pidempään. Hissi on myös tärkeä osa esteetöntä ympäristöä iäkkäiden henkilöiden ohella myös muille kerrostalon asukkaille. Hissin hankkimisesta saatava sosiaalinen hyöty saattaa olla hyvinkin merkittävä: se edistää nykyaikaisen asumisen laatua, asuinympäristön turvallisuutta ja liikuntaesteettömyyttä sekä kotona asumisen edellytyksiä. Hissien asentamisella vanhoihin kerrostaloihin voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sosiaali- ja terveystoimessa. Eikä rahassa voida mitata, miten arvokasta on mahdollisuus asua kotona.

Valtakunnallisen hankkeen ja paikallistason toteuttajien yhteistyön tavoite on poistaa esteitä hissin rakentamiselta. Esteettömyyden edistäminen on usein henkisten esteiden poistamisesta ja tässä toivottavasti ”Hissi – Esteetön Suomi 2017” -hankkeessa onnistutaan. Vuonna 2017 itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta ja sitä voisi juhlia rakentamalla 500 jälkiasennushissiä. Vähintään joka vuosi.

Monet tahot mukana esteettömän asumisen edistämisessä

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy toteutti hanketta 1.4.2012–31.12.2013 välisenä aikana. Toteutus siirtyi ARAlle 1.1.2014 alkaen. 

Hanke oli rahallisesti ARAn suurin tutkimus- ja kehittämishanke vuonna 2013. Mukana yhteistyökumppaneina ovat ympäristöministeriön lisäksi Suomen Kiinteistöliitto ja paikalliset kiinteistöyhdistykset, Suomen Isännöintiliitto ja paikalliset isännöitsijäyhdistykset sekä Kuntaliitto.

Alueelliset hissityöryhmät aktivoivat toimintaa

Ratkaisevassa roolissa ovat mukana olevat 10 kaupunkia: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Vaasa. Hanke tukee näihin kaupunkeihin perustettavia alueellisia hissityöryhmiä. Työryhmien avulla saadaan aktivoitua paikallista toimintaa. Lisäksi hanke auttaa paikallisia työryhmiä verkottumaan sekä alueellisesti että valtakunnallisesti, jotta jo olemassa olevat hyvät käytännöt saadaan laajasti hyödynnettyä.

Hanketta tuki alkuvaiheessa myös 8 yritystä: Amslift Oy, Hissipörssi Oy, KONE Hissit Oy, Lahden Ovitekniikka Oy, Lemminkäinen Talo Oy, Lift Brothers Oy, NEAPO Oy ja Schindler Oy.

Julkaistu 8.7.2014 klo 11.01, päivitetty 7.11.2017 klo 10.42