Avustus sähköautojen latausinfran rakentamiseen

Ladattavien sähköautojen (täyssähköautojen ja ladattavien hybridien) määrä on kasvussa. Useissa taloyhtiöissä suunnitellaan latauspisteiden toteuttamista lähivuosien aikana.

ARA myöntää avustusta vuoden 2018 aikana asuinrakennuksen omistaville yhteisöille sähköautojen latauspisteiden edellyttämiin kiinteistöjen sähköjärjestelmiin kohdistuviin muutoksiin. Avustuksiin on varattu valtion talousarviossa yhteensä 1,5 miljoonan euron määrärahat. Avustuksella edistetään sähköautojen kotilatausmahdollisuuksien yleistymistä ja siten sähköautokannan kasvua kansallisen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden mukaisesti.  

Kuka voi hakea?

Avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat yhteisöt (esim. taloyhtiöt, vuokrataloyhteisöt).

Avustukseen sovelletaan de minimis -asetusta, jolloin yhden tuensaajan kumulatiivinen tuki voisi olla 3 vuoden aikana enintään 200 000 euroa. Tämä koskee taloudellisia toimijoita, kuten vuokrataloyhtiöitä.

Paljonko avustusta ja mihin?

Avustus on 35 % toteutuneista kustannuksista (sis. alv.), kuitenkin enintään 90 000 euroa. Edellytyksenä avustukselle on, että yhteisö rakentaa latauspisteen vähintään viidelle autopaikalle. 

Avustettavia kustannuksia ovat tarvekartoitus ja hankesuunnittelu, mikäli hanke toteutuu, sähköpääkeskukseen tarvittavat muutostyöt, putkitukset ja kaapeloinnit sekä niihin liittyvät tavanomaiset maanrakennustyöt. Latauslaitteet voivat sisältyä tuen piiriin vain, jos ne ovat tuen saajan omistuksessa.

Miten avustusta haetaan?

Avustuksen myöntää ARA. Sitä haetaan ARAn verkkoasioinnin kautta.

Milloin voi hakea?

Avustuksella ei ole määritettyä hakuaikaa, vaan sen hakuaika on jatkuva.

Tutustu avustuksen hakuohjeeseen (ohje aukenee alla olevasta linkistä).

Julkaistu 7.6.2018 klo 16.24, päivitetty 31.10.2018 klo 11.05